Siirry suoraan sisältöön

Laihalassa herkutellaan jo

Siinä kun tämän kirjoittaja on jättänyt Lemin kirjavan luonnon haltuun, on Airi Musto käynyt jo perunamaallaan Lappeenrannan Laihalassa kurkkaamassa mullan alle, kohtuullisin tuloksin:

.- Tämän päivän iltaseksi kuopasin pari pesää ”Laihalan kirjavaa”, yhteislukumäärä näyttää olevan 35, joista vain noin puolet on normaalin uuden perunan kokoisia, läpimitta noin viisi senttiä, hän kertoo.
Kuvassa osa perunoista on pestyjä ja osa multaisina – kuvassa ne näyttävät luonnollista tummemmilta, hän varoittaa.
– Toivottavasti kuukauden kuluttua perunat ovat vähän suurempia, kun on perunankaivun aika, toteaa Airi Musto.

Laihalassa kirjava ehti jo ruokapöytään ensimmäisiksi maistiaisiksi. Kuva: Airi Musto.

Tänään tiistaina tuli perunaterveisiä myös Helsingin Suomenlinnasta, jonne keväällä matkasi viisi Lemin kirjavan mukulaa. Rauni Ollikainen kertoo, että kaksi taimista on jo kukassa, kolmeen vielä kukkia odotetaan. Hän on kastellut perunamaataan jonkin verran, sillä Suomenlinnaa sateet kiertävät, joskaan ei Sylvi-myrsky, minkä kastelusta Lemin kirjavakin sai osansa.