Siirry suoraan sisältöön

Pienluokkalaisten liikuntapäivä

Savitaipaleen pienluokkalaiset päättivät viettää liikuntapäivänsä poikkeuksellisesti Mäntyperän luontopolulla. Lemin taksi toi koko ison porukan reppuineen ja eväineen juuri sopivaan sateen rakoon Mäntyperälle, tuttujen vanhempien opastaessa omalla autollaan perille.

Polulla kierrettiin kurkistelemassa tonttujen, peikkojen, prinsessoiden ja prinssien kertomuksia luonnon ihmeistä, jotkut yrittivät tarjota kädestään pähkinöitä linnuille ja taisivatpa onnistuakin. Sisällä käytiin katsomassa hieno valokuvanäyttely ja sitten kuivattiin aamusateen kastelemat penkit nuotion ääressä istumista varten.

Kylläpä lapsilla oli herkkupäivä! Koululta oli hyvät eväät, karkkeja ja sipsejä oli saanut ottaa mukaan kotoa, ja talo tarjosi letut ja aikuisille kahvit.

Halukkaat pääsivät myös lintutorniin, kaksi kerrallaan aikuisen avustajan kanssa. Ja kun retkipäivä päättyi, koululaiset kiipesivät savunhajuisina taksiin ja matkasivat koteihinsa ympäri seutukuntaa. Tuskin auton takavalot häipyivät metsän taa, kun alkoi taas kaatamalla sataa.

SL

Savitaipaleen pienluokkalaiset avustajineen tekivät unohtumattoman retken Mäntyperälle. Kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *