Lemin kunta ja Ranskan santarmit

Eukkomamman silmiin osui – tai osutettiin – lyhennelmä viime perjantaina Tampereen yliopistossa julkistetusta väitöskirjasta. Tietokonetieteilijä Martti Karjalainen oli tutkinut avoimen lähdekoodin toimisto-ohjelmistojen käyttöönottoa suomalaisissa organisaatioissa, ja siinähän Lemin kunta nousee väkisinkin innovaatioiden eturintamaan.

Avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ovat Open Office -ohjelmistot, jotka Lemin kunta otti käyttöön vuonna 2004. Lemin kunta oli Suomessa ensimmäinen julkinen organisaatio, joka uskalsi irrottautua Bill Gatesin ylivallasta toimistomaailmassa ja etsiä halvempia ja mahdollisesti jopa toimivimpia ratkaisuja. Perushoitajien SuPerissa oli Open Office tullut tutuksi jo vähän aiemmin. Pian Lemin esimerkkiä meinasivat seurata myös Turku ja Suomen tulli, mutta niissä ylimmät pomot olivat sen verran uudistukselle nihkeitä, että se jäi.

Eukkomamman kyky ymmärtää ja referoida englanninkielistä tietotekniikkaväitöstä on perin rajallinen, joten huomio kiintyykin tutkimuskohteiden listaan avoimen lähdekoodin ohjelmien käyttäjistä. Tutkimukseen ovat Lemin ohella aineistoksi päässeet mm. Münchenin kaupunki, Bristolin kaupunki, Ranskan tulli ja santarmit. Lemin kunnan 50 työasemaa ja Ranskan santarmien (poliisin) 70 000 työasemaa olivat tutkimuskohteiden ääripäät organisaation kokoa mitattaessa.

Lemin kunta sääti Linuxiin siirtymällä heti tuoreeltaan 25 000 euroa, kun 60 000 euron investointi maksoikin vain 35 000, väitöskirjassa todetaan. Mikä mahtoi olla santarmien säästö, ei eukkomamman silmiin referaateista osunut.

Väitöskirjaa lukematta eukkomamman mieleen tulee kuva siitä, että tämä toimistoinnovaatio ei ollut herkkua kaikille tietokoneiden käyttäjille, kuten ei muutos milloinkaan. Uuden muutoksen eteen jouduttiin tämän vuoden alussa sosiaalitoimistossa ja terveyskeskuksessa, kun Eksoten myötä palattiin vanhaan valtavirtaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *