Siirry suoraan sisältöön

Kuin kaksi kirjavaa

Lappeenrannan Laihalassa säilynyt Kirjavan perunan kanta on sama kuin Pohjoismaiseen geenipankkiin tallennettu Lemin kirjava, vahvistaa Merja Veteläinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta Jokioisista. Hän sai Airi Mustolta satsin ”Laihalan kirjavaa” vertailtavaksi.

– Vertasin perunaanne meidän ”Lemin kirjavamme” kanssa ja kaikki mukulaominaisuudet ovat samoja. Myös kukan väri täsmää. Tätä Lemin kirjavaa säilytetään geenipankissa  ”Tromøypotet” nimellä, koska näyte saatiin sinne Norjasta, Merja Veteläinen kertoo.
– On todella hienoa tietää, että kanta on säilynyt teillä niin pitkään viljelyssä ”Laihalan kirjavana”. Toivottavasti jatkatte kirjavan kasvatusta edelleen ja näin pidätte yllä
perunan monimuotoisuutta viljelyssä, hän kirjoitti Airi Mustolle.
Airi Musto puolestaan lupaa osaltaan kaivella laarinsa pohjalta ensi keväänä Kirjavan pieniä mukuloita, jos ihmisillä on innostusta elvyttää lajin kantaa Lemillä ja sen ympäristössä. Minulla itselläni Lemin kirjavaa on enää muutama kymmentä pientä mukulaa, joista osalle on jo uusi koti tiedossa.

Kaija Lankia

Lappeenrannan Laihalassakin kasvoi aitoa Lemin kirjavaa. Kuva: Airi Musto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *