Siirry suoraan sisältöön

Lähihoitajilla juhlapäivä

Etelä-Karjalan aikuisopiston lähihoitajien koulutus päättyi juhlallisesti perjantaina, ja 11 opiskelijaa sai käteensä todistuksen ja ruusun. Pitkään ei valmistumista ehditty juhlimaan, sillä arki alkoi monella työn merkeissä; lähihoitajille on töitä ja tarvetta.
Etelä-Karjalan aikuisopisto Aktivan koulutuksessa olleiden aikuisopiskelijoiden koulutusohjelma on aivan samanlainen näyttötutkintoja myöten kuin omarahoitteisessa tai oppisopimuskoulutuksessa.
Käytännön tunnit tehtiin Lappeenrannassa sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa ja teoriatunnit Savitaipaleella Suvannossa. Uudet lähihoitajat opiskelivat ”vain” kaksi vuotta ja yhden kuukauden eli normaalia nopeammin siksi, että opiskelijoilla ei ole ollut tänä aikana lomia enempää kuin neljä viikkoa.

Valmistuneet hoitajat takarivissä: Marja-Leena Korhonen (vas.), Riitta Hömppi, Heli Uronen, Elina Flander-Suoanttila, Annika Salo, Anne Ikonen, eturivissä: Asta Pitkäniemi (vas.), Marjukka Frantsi, Anu Neuvonen, Marja Sissonen, Heli Niinimäki. Kuva: Eero Korhola.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *