Siirry suoraan sisältöön

Särää ja metalliolutta

Eukkomamma ihan kiireen vilkkaan avasi tänään YouTuben ja löysi etsimänsä: euroviisuista tutun Teäsbetonin uuden, Lemillä kuvatun musiikkivideon Metalliolut.

Stam1nan Hyrden Antti Hyyrysen,  käsikirjoittaman elokuvan kuvaukset tehtiin Lemillä muutaman viikko sitten Kotiseutuyhdistyksen, VPK:n ja monen lemiläisen avustamina. Tuloksena on musiikillisesti ja kuvallisesti maittava video, jossa Lemin särää syödään aivan uudenlaisella hartaudella ja museotuvan voihaarikat täyttyvät metallioluesta, mitä se sitten onkaan.

Video siivittänee Teräsbetonin uuden albumin hyvään myyntilentoon. Ainakin sen myötä moni lemiläinen sai nimensä metallimusiikin historiaan. Ja Lemin terveysasema saa kiitoksia paikattuaan kuvauksen yhteydessä syntyneen haavaan ja Eksote näin balsamia omiin haavoihinsa – Lemillä on todellakin ollut lääkäri ainakin yhtenä keskiviikkona, ja vielä virka-ajan jälkeen!

Ai mistä sen videon löytää? Vaikkapa suoraan täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *