Siirry suoraan sisältöön

Lemi investoi velkarahalla

Lemin kunnan hallinto muuttaa uuteen parakkivirastoon tammikuussa. Seuraava muutto on edessä noin kolmen vuoden päästä; taloussuunnitelman mukaan nykyinen terveyskeskus remontoidaan virastoksi vuonna 2013.

Puolentoista miljoonan investoinnit, 15 miljoonan käyttömenot ja miljoonan euron lainanotto ovat keskeiset luvut Lemin kunnanhallituksen maanantaina hyväksymässä budjetissa. Investointilista on pitempi kuin aikoihin ja käyttömenoista puolet menee Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirille.

Kun eri toimielimet esittivät yhteensä 1,9 miljoonan investointeja ensi vuodeksi, hallituksen esityksessä niitä on liki 1,5 miljoonaa. Punakynä ei siten juurikaan ole käynyt tai ei ollenkaan:

– Investointeja rytmitettiin kolmelle vuodelle hieman eri tavalla, mutta kaikki toimielinten esitykset ovat mukana, selvittää kunnankamreeri Pentti Pitkänen.

– Mukana ei kuitenkaan ole osallisuuksia valtion teiden rakentamiseen ja kunnostamisiin, mutta niitäkin varmaan vielä tulee esiin, hän arvelee.
Kun ensi vuonna rakentamisiin ja hankintoihin on budjettikirjassa osoitettu 1.451.000 euroa, seuraavana 1.754.000 euroa ja vielä 1.617.000 euroa vuonna 2013, käyttötalouden ylijäämillä ei niitä kateta, vaan mennään velan puolelle. Ensi vuonna nettoinvestointeihin ja lainojen lyhennyksiin otetaan uutta lainaa miljoona euroa, kahtena seuraavana vuonna vielä enemmän: 1,35 ja 1,2 miljoonaa euroa. Samaan aikaan kuitenkin pitkäaikaisia lainoja lyhennetään hieman yli miljoonalla. Asukasta kohti laskettu lainamäärä kolmen vuoden aikana nousee noin nelinkertaiseksi – nykyisestä hieman yli 340 eurosta yli 1.100 euroon.

Palola on
miljoonien osoite

Omalla ja velkarahalla on tarkoitus saada paljon aikaiseksikin. Suurin kohde ensi vuonna on Palolakoti, johon on ensi vuodelle osoitettu 400.000 euroa kuntoutustilaan ja 90.000 euroa vanhan puolen ilmastointiin, joka siirtyi tältä vuodelta. Palolan yhteyteen on tarkoitus rakentaa uusi terveysasema, jota ensi vuonna suunnitellaan ja rakennetaan 400.000 eurolla ja saadaan valmiiksi seuraavana vuonna miljoonalla. Vuonna 2013 nykyinen terveysasema muutetaan kunnanvirastoksi 150 000 eurolla.
Iitiän päiväkodin suunnittelu aloitetaan ensi vuonna 20.000 euron turvin, ja sen rakentamiseen on osoitettu vuodelle 2013 1,2 miljoonaa euroa.
Peruskunnallistekniikkaan käytetään ensi vuonna 198.000 euroa, millä mm. valaistaan Kleminpellon kevyen liikenteen väylä ja Lepikontie ja ajanmukaistetaan vanhaa katuvalaistusta, oikaistaan Teollisuustie, päällystetään Riihipellon tiet ja hankitaan varavoimala vesilaitokselle.
Vuosia palloteltu keskusurheilukentän peruskorjaus on saanut ensi vuoden budjettiin 10.000 euron suunnittelumäärärahan, rakentamiseen on 150.000 euroa seuraavalle vuodelle.
Koulukeskuksessa tehdään ensi vuonna monta remonttia: auditorion pöydät ja penkit kunnostetaan, ulko-ovien lukitus uusitaan ja asennetaan kulunvalvonta sekä teknisen luokan purunpoistolaitteet uusitaan. Rahaa kuluu 64.000 euroa. Seuraavana vuonna uusitaan koulun ilmastointilaitteet 150.000 eurolla ja opetuskeittiö kunnostetaan 35.000 eurolla. Liikuntasalin lattia on tarkoitus uusia vuonna 2013, rahaa on osoitettu 65.000 euroa.
Kirkonkylän kuntorata Mataramäellä saa ensi vuonna uuden, maakaapelein rakennetun valaistuksen ja yhdysladun osalta sitä myös levennetään. Samalla suunnitellaan laajempaa peruskorjausta. Määrärahaa on osoitettu 53.000 euroa, mihin lasketaan saatavan valtion liikuntapaikkarahoitusta 13.000 euroa.
Museorinteen rivitalon julkisivuremonttia jatketaan 50.000 eurolla.
Kotalahden leirikeskuksen kunnostukseen on jokaiselle vuodelle osoitettu 25.000 euroa. Se on kunnan osuus käynnistyvässä Uimin kyläyhdistyksen Leader-hankkeessa. Ensimmäinen kohde olisi vesikaton uusiminen.

Käyttömenoista
puolet Eksotelle

Käyttötalouden toimintakulut ensi vuoden budjetissa ovat yhteensä 15.161.780 euroa, missä on kasvua tähän vuoteen 4,0 prosenttia. Eksoten hoitamia sosiaali- ja terveyspalveluja niistä on hieman yli puolet, noin 7.600.000 euroa. Sosiaali- ja tervysmenojen lasketaan kasvavan 3,6 prosenttia tälle vuodelle budjetoidusta.
Henkilöstömuutoksia uusi budjetti ei juurikaan tuo. Perhepäivähoitajien kohdalla on vähennystä parin työntekijän verran, mutta saman verran lisätään lastentarhanopettajia. Koulunkäyntiavustajia kokopäiväistetään, samoin kirjastovirkailija. Lasten ja nuorten iltapäivätoimintaan palkataan uusi, osa-aikainen työntekijä.
Verotuloja toimintoihin saadaan 8.406.000 euroa, valtionosuuksia 5.520.000 euroa, toimintatuottoja 1.838.730 euroa ja rahoitustuottojen nettoa 18.000 euroa. Vuosikatetta jää näin 623.050 euroa. Suunnitelmapoistojen jälkeen tulos jää kuitenkin 19.020 euroa miinukselle ja viimeisen viivan alle jää näin 40 euroa ylijäämää.
KAIJA LANKIA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *