Siirry suoraan sisältöön

Lemille muutettiin, kirkosta erottiin

Lemin seurakunnan läsnäoleva väestö vuoden lopussa on 2.691 henkeä.

Lemin seurakunnan seurakuntakertomus tältä vuodelta kertoo reippaasta muuttovoitosta, mutta myös kirkosta eroamisesta. Kastettuja oli edellisvuotta vähemmän. Kirkossa lauantaina luettava seurakuntakertomus perustuu torstain tilanteeseen, mihin perjantai voi vielä tuoda muutoksia.

Uusien seurakuntalaisten kohdalla oli oikea tyttövuosi: tyttövauvoja kastettiin 16 ja poikavauvoja 9, yhteensä 25 lasta, mikä on viisi vähemmän kuin edellisvuonna. Seurakuntalaisista kuoli 21 miestä ja 14 naista, yhteensä 35 henkeä, mikä on kolme vähemmän kuin vuonna 2009. Näin ns. luonnollinen väestötappio oli kymmenen henkeä.

Kuolleisuuden aiheuttamaa tappiota korvasi merkittävä muuttovoitto: seurakuntaan muutti peräti 133 henkeä, joista 69 miehiä ja 64 naisia. Edellisvuonna muuttajia oli 99. Seurakunnasta muutti pois vuoden aikana 45 miestä ja 55 naista, yhteensä 100 henkeä. Se on kaksi vähemmän kuin edellisvuonna. Näin muuttovoitto oli peräti 33 henkeä, ja luonnollisen tappion jälkeenkin seurakuntalaisia oli 23 enemmän kuin vuosi sitten.

Voitto kääntyi kuitenkin tappioksi kirkosta eroamisten takia. Kirkosta erosi 24 miestä ja 14 naista, yhteensä 38 henkeä, mikä on 20 enemmän kuin edellisvuonna. Samaan aikaan kirkkoon liittyi kaksi miestä ja viisi naista, yhteensä seitsemän henkeä, mikä on neljä enemmän kuin viime vuonna. Näin seurakunta menetti kaikkiaan 31 jäsentä.

Vuoden lopussa Lemin seurakunnan kokonaisväkiluku oli 2.737, joista miehiä 1.444 ja naisia 1.312. Läsnäolevia eli Lemillä asuvia heistä oli 1.277 miestä ja 1.414 naista, yhteensä 2.691 henkeä.

Avioliittoja solmittiin 21, joista 9 oli siviilivihkimisiä. Seitsemän avioliittoa päättyi eroon. Viime vuoden lukemat olivat 13 vihkimistä ja 10 eroa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *