Siirry suoraan sisältöön

Juuso-Aarne ja Juuso hurmasivat harmonikkakansan

Risteilyalus Silja Europa täyttyi 6.-7- maaliskuuta harmonikkamusiikin ystävistä, kun kulttuurilaiva lähti 20. juhlaristeilylleen Turun satamasta. 40 bussia toi väkeä ympäri Suomen, monenlaisin kyydein oli tultu pohjoisestakin asti – kolmisen tuhatta ihmistä saapui pelkästään musiikillisen tunnelman takia. Sitä tarjosi heille mm. lemiläinen Juuso-Aarne Kontiainen.

Juuso-Aarne Kontiainen nähdään kesällä Kultaisen Harmonikan finaalissa.

Savitaipaleelta lähti mukaan noin 40 henkeä, ja mainittava on, että leikkimielisessä bussien tietokilpailussa jäätiin sille ”harmittavalle” neljännelle sijalle. Mutta meidän bussissa oli kuulemma paras tunnelma, kun laulattamassa olivat Eino ja Sinikka Aapro, ja kotimatkalla musisoi lisäksi Heikki Hytti.

Laivassa musiikki täytti joka paikan. Oli maksullisia konsertteja, oli tansseja, joka baarissa oli esiintymässä joku ryhmä Veli-Matti Järvenpäästä Eila Pienimäkeen. Olipa kannella 12 jopa kuultavissa harmonikka-näyttelyn yhteydessä Veikko Ahvenainen vaimoineen. Mutta musiikkia riitti myös joka käytävälle: muutaman metrin päässä toisistaa musisoivat lapiskasjalkaiset konkarit ja tuskin kymmenvuotiaat aloittelijat. Mainittakoon, että Hopeisen Harmonikan semifinaalissa nuorin kilpailija oli kuusivuotias! Käytävillä soittivat myös monet tutut jo takavuosien kilpailuista.

Juuso-Aarne Kontiainen opiskelee ammatikseen konealaa ja oli hyvin yllättynyt, kun kutsu semifinaaliin tuli. Vaikka kuuluttaja sanoi hänen olevan lappeenrantalainen, niin oikeasti hän on lähtöisin Lemiltä. Ja nyt tie on auki kesällä Sata-Häme Soi -juhlille Ikaalisiin kilpailemaan kovassa sarjassa, sillä varsinkin kaksi tuttua jo aikaisemmista Kultaisen Harmonikan finaaleista – porilainen Timo Hautamäki ja joensuulainen Marko Kotilainen – antavat kovan vastuksen.

Käytävämusiikkia tarjosi myös teatterilavallakin mainiosti esiintynyt taipalsaarelainen Juuso Vesterinen. Mahtavalla lauluäänellään ja reippaalla esiintymisellään hän hurmasi yleisönsä ja laulatti väkeä niin, ettei paikasta ohi mahtunut, eikä tahtonutkaan! Juuso oli mukana seuraamassa Kultaisen Harmonikan semifinaalia, mutta kertoi, että sinne ei oma ikä vielä riitä. Muutama vuosi pitää odotella.

SIRKKA-LIISA VAALIVIRTA

Juuso Vesterisellä riitti kuulijoita laivan käytävällä.

Infon lavan ympärillä nojailtiin kaiteisiin ja ihailtiin mainioita esityksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *