Jukolan Viestissä mukana myös seutukunnan väkeä

Jukolan Viesti keräsi tänä vuonna noin 40.000 ihmistä Virolahdelle Harjun oppimiskeskuksen maastoon. Aamupäivän runsaat sadekuurot olivat Venlojen viestin aikana enää pientä tihutusta, mutta maasto oli tietenkin märkää.

VenlVenlojen veisti alkamassa. Taustalla osa telttamerestä. Kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta.

Vehkalahden Veikkojen maisemissa juoksi reilut tuhat joukkuetta, siis noin 4.000 venlaa! Mukana olivat Raja-Karjalan Suunnistajat, Lappeen Riento, Etelä-Karjalan keskussairaala ja Luumäen Rasti.

Venlojen juoksua oli niin hauska seurata, että varsinaiset tulokset jäivät katsojalta tällä kertaa mukavien joukkuenimien varjoon – vai mitä tuumaat näistä: esimerkiksi Harha-askel, Eukot eksyksissä, Kadonneen Rastin Metsästäjät, tai vaikkapa Kuumat Aallot.

Venlojen juoksu huipentui kuitenkin aivan tärisyttävän jännittäviin loppuhetkiin, kun viimevuotinen voittajajoukkue Tampereen Pyrintö sekosi etsiessään viimeistä rastia ja hävisi niukasti ruotsalaisjoukkueelle.

Tampereen Pyrintö sai tyytyä nyt hopeaan.

Jos Venlojen joukosta olikin vaikea löytää kuvattaviksi ”omia”, niin ei se ollut sen helpompaa Jussienkaan kohdalla. Kun joukkueita oli noin 1.500 ja jokaisessa seitsemän juoksijaa, voi vain kuvitella, miten valtavat määrät telttoja ja ihmisiä varsinaisten katsojien lisäksi maastoon kätkeytyi!

Yritin turhaan etsiä esimerkiksi Lemin Eskojen joukkueen telttaa tunnelmia kysyäkseni, mutta vaikka tuli juostua kintut kipeiksi eskoja etsiessä, pysyi oma rasti hukassa.

Etsi täältä nyt lemiläisten teltta...

Lähtöluettelosta selvisi, että mukana olivat Eskojen lisäksi ainakin Lappeen Riento, Joutsenon Kullervo, Luumäen Rasti, Raja-Karjalan Suunnistajat, Mustalammen Pallo ja Etelä-Karjalan keskussairaala.

Myös miesten yöjuoksussa on paljon huvikseen juoksijoita. Leikkimielestä kertovat joukkuenimet Takana Loistava Tulevaisuus (viime vuonna 219:s, nyt keskeytti), Aivan Sama, Hukka Suunta, KuoLon Kankeat, Luonnontutkijat, Vika Suunta, Kaukaa Haettu tai vaikkapa Ristiin Rastiin.

Miesten lähtöä odotellessa oli mukava poiketa Metsäkirkkoon. Täpötäyden ”kirkon” porstuaan sentään mahtui seisomaan ja laulaa sai naapurin kanssa samasta paperista, mikä olikin erikoinen onni. Tällä kertaa kirkossa näet luettiin myös kuulutukset – Jukolan Viestissä toisensa tavanneet nuoret halusivat kuulutukset juuri täällä, Metsäkirkossa, ja allekirjoittanut sai kuulla tarinan morsiamen kummilta, tältä vieruskaveriltaan.

Jussien juoksu lähti yhteislähtönä yön jo hiljalleen hämärtyessä, tällä kertaa Puolustusvoiman komentajan kenraali Ari Puheloisen ilmatorjuntakiväärin laukauksella, ja puolentoistatuhatta kirkasta otsalamppua muodosti jättiläismäisen kiiltomadon metsään luikertelemaan. Ja vaikka suurelta näyttötaululta saattoi kisaa seurata koko ajan, oli vaihdossa todella vaikeaa löytää näitä seutukunnan juoksijoita.

Lopulta tavoitettiin savitaipalelaisen Mustalammen Pallon ensimmäisen osuuden juoksija, maalialueella tyytyväisenä myhäilevä Pekka Saalasti, jonka lapset Riku ja Venla ottivat avosylin vastaan.

Pekka Saalasti avasi Mustalammen Pallon viestin.

– Oli todella mukava juosta, kertoi hän.

– Reitti oli hyvä ja maasto mukavaa. Pari pahaa pummia tuli, siinä meni molemmissa varmaan viitisen minuuttia, joten sijoitus putosi, taisin olla 880:s vaihtoon tulija, Saalasti totesi.

Sauna odotti hikistä juoksijaa, ehkä hiukan laastariakin kalliolla raapiutuneisiin rystysiin, ja sitten telttaan nukkumaan!

Sää oli aamuisen sateen jälkeen vaihtunut poutaiseksi, kuu möllötti lähes pilvettömällä taivaalla ja telttakylän ylle alkoi nousta sumu.

Teltta-alueen yötä.

Kaiken yötä savisella pellolla autoja liikkeelle auttaneet järjestysmiehet alkoivat olla yhtä kuraisia kuin pikku hiljaa maaliin odotetut ankkurit. Jonot ruoka- ja kahvipaikoille alkoivat taas kasvaa ihmisten etsiessä aamueinettä.

Lopputuloksissa MulPa oli 866:s, Lemin Eskot 784:s.

Nukkumattoman yön jälkeen savitaipalelaiset kisan seuraajat tarvitsivat kotimatkalla silmien huuhtomiseen myös Kivijärven kirkasta vettä.

SIRKKA-LIISA VAALIVIRTA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *