Hyrde avasi Stam1na-näyttelyn

Ensimmäistä kertaa elämässään pääsi kitaristi-laulaja-säveltäjä Antti ”Hyrde” Hyyrynen leikkaamaan silkkinauhaa, kun Lemin koulukeskuksen Stam1na-näyttely avattiin juhlallisesti torstaina.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Junnonen piteli silkkinauhaa, kun Antti Hyyrynen leikkasi.

”Särät kaakossa – Stam1nan oppivuodet 1996-2011” -näyttely juhlistaa yhtyeen 15 vuotta kestänyttä taivalta koululaiskokoonpanosta Suomen johtavaksi metallimusiikkiyhtyeeksi. Koulukeskuksen kuvaamataidon luokka näyttelypaikkana osuu kohdalleen, sillä koulu on melkein koko nykyisenkin Stam1nan opinahjo – ja hyvin monen nykyisen fanin.

Avajaisiin saapui runsaasti nuorta yleisöä - mutta myös vanhempaa. Siru Liljander jakoi kortteja Hyrden nimikirjoituksia varten.

Näyttelyn avajaisten alla rehtori Petri Vainikka kaiveli esiin vanhoja koulualbumeita vuodelta 1996 ja löysi kuin löysikin yhdeksännen luokan kuvista Antti Hyyrysen ja kahdeksannen luokan potreteista Pekka Olkkosen ja Teppo Velinin. Vuosi on juuri Stam1nan aloitusvuosi.

Avajaisissa paikalla oli vain Antti, mutta hänen kaksi vuotta sitten julkaisemansa DVD-elokuvan välityksellä myös muut yhtyeen jäsenet näyttäytyvät näyttelyssä. Ehkä myös fyysisesti ensi viikolla, jolloin näyttely on joka päivä avoinna kello 12-18.

Antti Hyyrynen kirjoitti aloitustekstiä vieraskirjaan, kun Teppo "Kake" Velin puhui elokuvakankaalla.

Antti Hyyrynen oli itse toimittanut kotoaan ja Urolan treenikämpältä aineiston näyttelyyn, mutta oli aidosti otettu sen esille panosta, jonka kunnan vapaa-aikasihteeri Sirkka ”Siru” Liljander ja Lemin musiikkiyhdistyksen hallituksen jäsen Pirjo Nykänen olivat suunnitelleet ja toteuttaneet. Toteutuksella haluttiin tehdä kunniaa muusikoiden komealle uralle, josta kaikki lemiläiset voivat olla ylpeitä.

Näyttelyssä on paljon nähtävää, keskeisinä yhtyeen saamat lukuisat palkinnot.

Lemin musiikkijuhliin liittyvä, juhlien ja kunnan yhdessä järjestämä ja ensi viikon esillä oleva näyttely täydentyy vielä, lupasi Antti Hyyrynen. Yhtyeen muutkin jäsenet todennäköisesti tulevat koulukeskukseen näyttelyä katsomaan ja koulumuistoja fiilistelemään, kun ovat seudulla harjoittelemassa viidettä levyään varten.

Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna maanantaista sunnuntaihin kello 12-18. Sen tulevat siten näkemään niin musiikkijuhlien kuoroharjoituksiin tulevat laulajat kuin kuorokonsertin yleisökin. Ja kaikki muut, jotka koululle tulevat sitä katsomaan – lähempää ja kauempaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *