Kuvakirjeitä Armaksen talosta

Suomenniemellä Kiesilässä Veikko Saalastin omistamassa Armaksen talossa oltiin hyvällä alulla näyttelytoiminnassa. Aatto Hongiston ateljeenakin käyttämissä tiloissa oli sekalaista toimintaa, kunnes talo tyhjennettiin ensimmäistä yhteistä kesänäyttelyä varten Aatto Hongistolle ja Pirjo Lindbergille viime kesänä. Tämän kesän yhteisnäyttelystä tuli kuitenkin Aatto Hongiston muistonäyttely.

Arja Usvanko (vas.) ja Pirjo Lindberg pystyttivät Aatto Hongiston muistonurkkausta näyttelyyn. Kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta.

Yhteistyö oli toki alkanut jo aiemmin, sillä Aatto oli ollut vierailevana taiteilijana Lindbergin kotona Kiesilän Torniateljeessa. Kun Lindbergistä alkoi tuntua vaikealta järjestää aina koti näyttelytilaksi, ja ystävän ateljee oli tässä lähellä päätettiin voimat yhdistää. Viimekesäinen yhteinen näyttely onnistuikin vallan mainiosti, joten jatkosta päätettiin heti.
Aatto Hongiston hyvä ystävä Kake Randelin oli lupautunut esittämään itseään Mäntyharjussa kesänäytelmässä ”Kirje kotiin”, joten tämän näyttelyn nimi oli helppo keksiä varsinkin, kun Randelinin piti tulla avaamaan näyttely iloisella musiikillaan, mukana muitakin musikantteja esim. Mauno Hongisto, taitava huuliharpisti, Aaton veli. Nyt tiistaina pidetyn musiikki-illan teema kuitenkin muuttui iloisesta tapaamisesta haikeaan muisteluun Aatto Hongiston yllättävän poismenon johdosta.
” Kun kuolinviesti tuli, olimme kaikki kovin järkyttyneitä,”kertoo Pirjo Lindberg. ”Kaikki oli kuitenkin jo niin pitkälle suunniteltu,että päätimme pitää Aatolle muistonäyttelyn.”
Näyttelyssä on mukana siskojakin. Aaton sisko Eija Kiviluoto kertoo vasta kokeilevansa mitä kaikkea saa aikaan polymeerimassasta. Tähän näyttelyyn siitä on valmistunut uskomattoman upeita ja värikkäitä koruja, on visakoivun näköistä, on metallinväristä, löytyypä herkkusuulle ihan aidon näköiset engalanninlakukorutkin!
Pirjon sisko Säde Kangas on nimensä mukaisesti keskittynyt kankaisiin, osin jopa sädehtiviin, sillä hän valmistaa kaikenlaisia vaatteita Barbi- ja Baby Born-nukeille. Hänellä on näitä tuotteita myynnissä netissä ja toreilla, ja nyt täällä .
Pirjo Lindberg on talon vinttiä siivotessaan löytänyt kaikenlaista rikkinäistä puutavaraa vanhoista rukeista lankarulliin ja kankurin tavaraan asti. Risoista puunkappaleista hän on rakennellut talon tyyliin sopivia puukollaaseja, mutta mukana ovat myös vanhat tutut pienet herttaiset kuvat nukkuvista kissoista ja varsin hieno nousevaa kuuta katselevat varikset.

Pirjo Lindbergin oikealla puolella hänen puukollaasejaan, vasemmalla pieniä tauluja.

Aivan kuin aavistuksena päiviensä päättymisestä Aatto on viimeisimpinä maalauksinaan maalannut tummia jokimaisemia, mustaa vettä ja kylmiä metsiä. Muistonurkkauksessa on esillä nämä keskeneräiset, signeeraamattomat työt. Toisaalta hän on myös maalannut kaksi kuvaa, joissa synkät pilvet ovat hiukan raollaan, ja oranssin hehkun keskellä paistaa valo. Katsojalle jää mieleen toivo, elämä. Hautajaisiin näistä kuvista oli valmistettu kopiot mukanaolijoille.
(Kuvia muistohuoneesta, keskenjääneen tumman joen vieressä Pirjo Lindberg ja hänen siskonsa Anja Usvanko, joka oli auttelemassa).
– Aatto Hongisto oli monipuolinen ja erittäin lahjakas taiteilija, joka ei koskaan korostanut taitavuuttaan . Hän oli aina valmis neuvomaan ja auttamaan. Hän oli vaatimaton ja nöyrä, erikoisesti hänen taiteessaan korostuu valo ja vesi. Olipa kyse sitten rantakivikoista tai rehevistä lehtimetsistä, jykevistä männiköistä tai lapsen herkistä kasvoista, aina niissä heijastuu upeasti valo. Luonto ja metsät ovat olleet Aatolle tärkeitä myös harrastuksen kohteina. Olen iloinen, että saamme yhä nauttia näistä Aaton kuvakirjeist, Pirjo Lindberg sanoo..
Jatko Armaksen talossa on vielä auki. On annettava nyt ajan kulua ja katsottava sitten eteenpäin, Pirjo Lindberg toteaa.

Muistonäyttely vt 13:n laidassa Suomenniemen Kiesilässä on avoinna ensi sunnuntaihin  24.7.  asti päivittäin  klo 12-18.

SIRKKA-LIISA VAALIVIRTA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *