Siirry suoraan sisältöön

Virkiät lettukesteillä

Hellepäivät olivat hiukan uuvuttaneet Heitlahen Virkiöitä, mutta reilut parikymmentä ihmistä saapui kuitenkin Mäntyperän pihamaalle perinteisiin kesteihin.

Ja antoihan se sää pihalla herkutella, mutta kun yhteislaulujen aika tuli, tipahteli taivaalta vettä muutamia pisaroita, ja niinpä päätettiin siirtyä sisätiloihin soittopelejä suojaamaan ja kokeilemaan, vieläkö tupaan mahdutaan.

Siellähän kerhoa pidettiin monta vuotta kuin sillit suolassa. Ja hyvin jälleen sovittiin, lähekkäin kun istuttiin.

Soittajat Markku Hongisto ja Veikko Muukka viihdyttivät Virkiöitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *