Siirry suoraan sisältöön

Ilman vanhempia on nuorten vaikea harrastaa

Nuorten harrastusten on lähdettävä heistä itsestään, mutta ilman vanhempien panosta ei harrastustoiminta Lemillä pyöri. Tätä mieltä oltiin kunnan ja seurakunnan yhdessä järjestämässä palaverissa, jossa luotailtiin yläkoululaisten harrastusmahdollisuuksia nyt ja tulevaisuudessa.

Kerhojen ja muiden säännöllisten harrastusten tarjonta on Lemillä runsasta, mutta valtaosa siitä on alakouluikäisille. Yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tarjontaa on vähän.

Puutelistojen kärjesssä on pitkään keikkunut bändien harjoitustilan puute. Sitten Stam1nan alkuvuosien ei kunnalla ole ollut tarjota paikkaa, jossa aloittelevat bändit voisivat harjoitella iltaisin tai viikonloppuisin.

Kunnan ensi vuoden budjettiin on vapaa-aikasihteeri esittänyt määrärahaa pienen parakin hankkimiseksi treenikämpäksi koulun tai Tapiolan läheisyyteen. Stam1na on luvannut soittimia ja laitteita, mutta punakynä on ehtinyt sen yliviivata – ainakin toistaiseksi. Kunnanhallituksen lopullista esitystä valtuustolle ja valtuuston päätöstä asiasta ei ole tehty.

Tapiolassa voidaan kuitenkin esiintyä, ja luvassa onkin bändi-iltoja vielä tulevana talvena. Renne Hirsimäki sai sivistyslautakunnalta tarkoitukseen avustusta ja on halukas toimintaa pyörittämään jatkossakin.

Tilojen ohella harrastustoimintaa vaivaa vapaaehtoisten vetäjien puute. Vanhemmat mielellään tuovat nuoriaan harrastamaan, mutta harvempi on valmis uhraamaan omaa vapaa-aikaansa nuorten ohjaamisen ja valvomiseen. Tähän vastuuntuntoon järjestöt haluavat vanhempia herättää.

Joskus käy niinkin, että harrastuksia on, mutta niistä ei tiedetä. Keskiviikon keskustelutilaisuudessa päätettiin, että ensi syksynä laitetaan pystyyn nuorisomessut, joilla järjestöt voivat tuoda esiin tarjontaansa. Ja samalla sitouttaa vanhempia nuorisotyöhön.

Nuorten elämästä – työstä ja harrastuksista – on kiinnostunut myös 4H-järjestön ”Omalla kylällä yhdessä” -hanke kartoittaa tarpeita ja antaa eväitä 15-24-vuotiaiden nuorten elämään omalla kotiseudulla Etelä-Karjalassa. Mukaan on otettu 60 kylää, joista kaksi ovat Lemin kirkonseutu ja Kuukanniemi. Projektipäällikkönä toimii Tarja Ahtiainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *