Siirry suoraan sisältöön

Taidepuu kerää muistoja ja ajatuksia

Lemin kunnanviraston puiston tammesta tuli taidepuu. Lappeenrannan seniorinäyttelijöitä ohjaava Maria Fomin kokosi ryhmänsä muistoja ja mietelmiä puun oksille, jotka viikon ajan ovat kaikkien käytettävissä samaan tarkoitukseen.

Kunnantalon tammi kertoo nyt tarinoita.

 

Ensimmäisenä puuhun tutustuivat kirkonkylän ja Kuukanniemen esikoululaiset. Eskarilaisilla oli myös omia tuomisia oksille ripustettavaksi. Myös kirkonkylän eka- ja tokaluokkalaiset ottivat osaa avajaisiin.

Puun oksilla riippuu vanhoja valokuvia koulusta ja evakkomatkoilta, runonpätkiä ja muita ajatuksia. Muistot on reunustettu virkatuin pitsein. Väleihin mahtuu pikkuisia villasukkia ja lapasia.

Lapaset ja sukat on lahjoitettu päiväkoteihin jaettaviksi, kertoo vapaa-aikasihteeri Sirkka Liljander, joka esitteli puuta avajaisyleisölle.

Puu, joka on yksi yhdeksästä maakunnan taidepuusta meneillään olevalla Metkat-lastenkulttuuriviikolla, ottaa vastaan lasten ja aikuisten muistoja koko viikon ajan. Iltaisin se valaistaan, jotta puun ihmeitä voi ihastella pimeänkin aikaan.

Kuukanniemen eskarilaiset ennättivät ensimmäisinä puuta ihailemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *