Siirry suoraan sisältöön

Vaimoke vielä kerran ennen joulua

Lemin nuorisoseuran Vaimoke-esityksen on nähnyt jo 1.200 katsojaa. Näytelmä nähdään vielä kerran ennen joulua, ja esitykset jatkuvat tammikuulla.

Leivon naisten edesottamuksia on seurannut jo 1.200 katsojaa. Naisia näyttelevät Päivi Pokkinen (oik.), Jenni Makkonen, Anu Pesari, Liisa Haiko ja Laura Penttilä.

 

Sunnuntaihin mennessä maksaneita katsojia oli puheenjohtaja Leena Uskin tilastoissa 1.150, minkä lisäksi vapaalippulaisia esityksissä on käynyt puolensataa.

– Nyt perjantaille lippuvarauksia on tehty 90, joten 1.300:een varmaankin nousee katsojien määrä ennen joulua, hän toteaa.

– Lippuja saa vielä oveltakin, neljä penkkiriviä on vielä tyhjänä, Uski rohkaisee.

Hän on tyytyväinen toiselle sadalle nousevaan näytösten keskikatsojalukuun. Päivänäytöksissä on ollut hyvinkin täyttä, iltanäytöksissä on ollut väljempää.

– Hyvin ymmärtää sen, ettei näillä pimeillä halua lähteä illalla liikkeelle, Leena Uski sanoo.

Nuorisoseura onkin laittanut tammikuun jatkonäytöskalenteriin pelkkiä päivänäytöksiä, kaikkiaan kuusi kappaletta. Ensimmäinen niistä on loppiaisena, kaksi muuta lauantaina ja sunnuntaina. Sitten Vaimoke nähdään vielä yhtenä lauantaina ja kahtena sunnuntaina – näillä näkymin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *