Siirry suoraan sisältöön

Markku Immosen ensimmäisiä töitä on rakennuttaa päiväkoti

Lemin uusi kunnaninsinööri Markku Immonen ei ole varma, ehtiikö Iitiän uusi päiväkoti valmiiksi elokuussa käynnistyvän uuden päiväkotivuoden alkuun. Rakennuttajan valintaan liittyvä byrokratia ottaa aikansa, eikä liiasta hoputtamisesta ole rakentamisessa hyötyä.

Markku Immonen otti vastaan Lemin kunnaninsinöörin viran vuoden alussa.

– 16. tammikuuta tulevat urakkatarjoukset, niiden järjestelyyn menee viikko, 26. päivä tekninen lautakunta käsittelee valintaa, ja sen jälkeen kunnanhallitus valitsee rakentajan. Ja kun päätöksestä on kuukauden valitusaika, on kevät jo käsillä ennen kuin rakentamaan päästään, Immonen ynnäilee.

Rakentaja saattaa urakasta aikataulussa selvitäkin, mutta Immonen kehottaa henkisesti varautumaan siihen, että talo ei olekaan alkusyksystä vielä käytössä.

Iitiän päiväkodin ohella ajankohtainen on edelleen ollut Kuukanniemen päiväkoti Oravanpesä kuitupölyongelmineen.

– Joululoman aikana Oravanpesässä tehtiin erikoissiivous kuitujen pois saamiseksi. Jos se ei tuottanut tulosta, on alettava etsiä oikeaa syytä ongelmiin, kunnaninsinööri toteaa.

Omat ilmastolliset ongelmansa ovat olleet myös Lemin kunnanviraston teknillisellä osastolla, jonka johtoon Markku Immonen astui.

– Tiesin tänne hakiessani, että henkilökemiat osastolla eivät olleet ihan kohdallaan, mutta ei se minua pelottanut, kun en itse viitsi riidellä. Ja kun toinen ongelman osapuoli ei enää ole talossa, ei ole ongelmaakaan, hän päättelee.

Markku Immonen, 56,  tuli Lemille Savitaipaleelta, jossa hän toimi kunnan kiinteistöpäällikkönä. Sitä ennen hän on ehtinyt olla monenlaisissa tehtävissä.

– Valmistuin rakennusinsinööriksi yhdyskuntatekniikan linjalta Lappeenrannassa vuonna 1978. Sen jälkeen olen toiminut mm. suunnittelijana, myyntitehtävissä ja rakennusurakoitsijana, hän kertoo.

Savitaipaleelle

päivä kerrallaan

Savitaipaleen kunnan teknisellä osastolla hän aloitti työt ensimmäisen kerran vuonna 2004. Toimenkuvan kehittymiseseen seitsemän vuoden aikana mahtuu monta vaihetta:

– Tulin työnjohtajaksi, mutta en ehtinyt olla kuin kaksi viikkoa töissä, kun työ vaihtui rakennustarkastajan tehtäviin. Vuonna 2006 menin kiinteistöpäälliköksi YIT:lle, niin jo kuukauden päästä Savitaipaleelta kysyttiin, voisiko kunta ostaa palvelujani päivän viikossa. Neljä päivää tein töitä muualla ja yhden päivän Savitaipaleella.

– Sitten tarvittiin kunnan tekniselle johtajalle sijaista, niin panostani ostettiin kolme päivää viikossa, kunnes vuonna 2009 kunta vakinaisti kiinteistöpäällikön työt, hain paikkaa ja sain sen, Markku Immonen kertoo.

Tämän vuoden alusta hän sitten lyhensi työmatkaansa Lappeenrannasta liki puoleen, kun aloitti Lemin teknisenä johtajana. Koti on Lappeenrannassa Pohjolankadulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *