Siirry suoraan sisältöön

Paljon syntyneitä, pois muuttaneita ja kirkosta eronneita

Kun lapsia syntyi 11 enemmän kuin seurakuntalaisia kuoli, korvasi se muuttotappiosta johtuvan 10 hengen väestötappion. Kirkosta eroaminen johti kuitenkin Lemin seurakunnan pienentymiseen, ilmenee seurakunnan vielä vahvistamattomasta vuoden 2011 tilastosta.

Lemin seurakunta menetti väkeään poismuuton ja kirkosta eroamisen myötä.

Vuoden aikana kastettiin 19 poikaa ja 18 tyttöä, yhteensä 37 lasta. Seurakuntalaisista kuoli 14 miestä ja 12 naista, yhteensä 26 henkeä. Seurakunnan ns. luonnollinen kasvu oli näin 11 henkeä.

Seurakuntaan muutti 55 miestä ja 73 naista, yhteensä 128 henkeä. Seurakunnasta muualle muutti 67 miestä ja 71 naista, yhteensä 138 seurakuntalaista. Muuttotappiota kertyi näin kymmenen hengen verran.

Kirkkoon liittyneitä oli kolme henkeä: yksi mies ja kaksi naista. Kirkosta erosi kymmenen miestä ja kolme naista, yhteensä 13 seurakuntalaista. Tätä kautta seurakunta pienentyi kymmenen hengen verran.

Avioliittoon vihittiin viime vuonna 19 paria, joista yhdeksän oli siviilivihkimisiä. Avioeroja oli kymmenen.

Vuoden 2011 lopussa Lemin seurakunnan läsnä oleva väestö oli 1.394 miestä ja 1.286 naista, yhteensä 2.680 henkeä. Poissa olevia seurakuntalaisia oli 24 miestä ja 23 naista, yhteensä 47 henkeä.

Seurakunnan koko jäsenmäärä oli näin vuoden lopussa 2.727 henkeä, kun se vuotta aiemmin oli ollut 2.734 henkeä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *