Siirry suoraan sisältöön

Uudet orret innostivat undut leikkimään

Hauskaa Uutta Vuotta linnuilta! Ostokset on tehty,  ja nyt on taas edessä paluu arkeen. Sinistä ja Ampusta onkin varmaan surullista kun eivät enää saakaan herkkuja ja ”lahjoja”.

Häkin ulkopuolella oleva orsi on Sinistä myös mukava.

Näillä lahjoilla tarkoitan jouluna saatua kulkusta ja uutena vuotena ostettuja ruokia,orsia ja lelua. Sinistä varsinkin rengaslelu oli aivan mahtava.

Lelun lisäksi linnut saivat kaksi ortta. Toinen orsi oli pinkki kiviorsi, joka laitettiin häkin sisäpuolelle. Senkin Sini valtasi heti. Isompi orsi oli kaksihaarainen puuorsi, jonka laitoin häkin ulkopuolelle. Senkin Sini testasi ensimmäisenä.

Uusi kiviorsi ja Sini - alhaalta päin kuvattuna.

Amppu ei itseasiassa edes vaivautunut tulemaan ulos häkistä.
Sini onkin viime aikoina kiinnostunut enemmän häkin ulkopuolisesta maailmasta. Kun päästin sen ulos häkistä lentämään, se lensi oitis häkin
katolle. Sieltä se sitten katseli huonetta. Siellä hetken istuttuaan se meni repimään julistetta seinästä, koputteli huoneen ainoaa taulua ja
melkein tipahti häkin katolta. Lopulta se meni lepäämään uudelle orrelleen.
Nyt olen opettanut Sinin tulemaan syömään siemeniä kädeltä. Ja koska undulaatit matkivat toisiaan, myös Amppu on tullut syömään kädeltä. Amppu on muutenkin kesyyntynyt hurjaa vauhtia ja on jo varsin kesy. Mutta ei yhtä kesy kuin Sini.

Sinin esimerkin rohkaisemana Amppukin on uskaltautunut kädelle syömään..

Ensi viikkoon!

CYTHEREA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *