Siirry suoraan sisältöön

Kevättä undujen rinnassa

Tsirp, Tsirp täällä sitä taas viserrellään. Kevät sekoittanut nämä pienet päät ja aikamoinen sekoilu täällä onkin meneillään.

Linnut laulavat kuin viimeistä päivää ja kun häkin avaa niin jo sieltä meinattaisiin ulos lähteä. Toisaalta, onhan se kivaa kun avaa ikkunan, jotta voisi edes vähän tuulettaa huonetta, niin sitten kuuluukin ulkoa toisten lintujen laulua. Ja onhan tämä sentään meidän pikku Sinin ensimmäinen kevät.
Sini ja Amppu ovat kuin parhaat ystävät. Itseasiassa enemmän. Ne suorastaan rakastavat toisiaan. Välillä Amppu rapsuttaa Sinin päätä ja välillä ne
suukottelevat toisilleen.

 

Amppu

Amppu kävi jokin aika sitten läpi sulkasadon. Ja höyheniä oli joka paikassa. Mutta sentään Amppu ei aivan kaljuksi muuttunut. Poskissa oli pienet paljaat
kohdat, jotka eivät valitettavasti kuitenkaan näy kuvissa.
Ystävänpäivä sujui rauhallisesti, vaikkakaan lahjoja eivät linnut saaneet. Eivät sentään mieltään pahoittaneet. Tai no, mistäs sen nyt tietää :-).

Linnut ovat olleet aivan innoissaan kun on vihdoinkin valoisaa aamusta iltaan. Tosin nyt niillä on parempi syy laulaa yöllä. Että eikun hyvästi yö-unille.

Hauskaa kevään odotusta kaikille lukijoille!

CYTHEREA ja Sini ja Amppu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *