Paimensaari kutsuu taiteen ääreen heinäkuussa

Art Paimensaaren tiloissa Savitaipaleella järjestetään  3. – 29.7. 2012 Savitaipaleen Kansantaide ry:n näyttelyn toinen osa, isäntäparin Eeva Jokipelto-Matti J. Rautio viiden taiteilijan osasto.

Matti J. Rautio: Kaislikossa suhisee.

 

Näyttelyyn on kutsuttu Helsingistä ikoneillaan taidemaalari Helmi Leppäkoski, Savitaipaleelta tuore käsikirjoittaja-teatterinohjaaja ja taiteilija Ismo Tuhkalainen ja debytoijana ja yllättäjänä savitaipalelainen Sari Metso. Osastossa on myös isäntäparin uusia töitä.

Näyttelyssä on esillä mm. Sari Metson öljyvärimaalauksia.

Koska sekä Eeva Jokipelto että Matti J. Rautio ovat kuuluneet kymmeniä vuosia Viipurissa vuonna 1930 perustettuun ja Suomeen sodan jälkeen siirtyneeseen Viipurin taiteilijaseuraan (VTS), on heidän tänäkin vuonna näyttelyyn kutsumansa taiteilijavieras Helmi Leppäkoski niin ikään ko. seuran jäsen.

Hän ja Matti J. Rautio kuuluvat myös Taidemaalariliittoon. Em. taiteilijoiden tiedot löytyvät lisäksi paitsi VTS:n myös Suomen Taiteilijaseuran sivuilta ja/tai Art Paimensaaren kotisivuilta netistä.
Valtaosa Art Paimensaaren tiloista pihapiireineen on edelleen Savitaipaleen Kansantaide ry:n käytössä. Sen vetäjät Ari ja Kaarina Lindqvist ovat luopuneet vetovastuusta ja heidän työtään jatkavat puheenjohtajana Veli Honkanen ja sihteerinä Terttu Kultanen. Tähän osastoon etsitään parhaillaan Savitaipaleelta ja lähikunnista osallistujia. Siitä lisää myöhemmin.
Näyttelyillä pyritään tukemaan taiteen tuntemusta ja matkailutoimintaa Savitaipaleella ja Etelä-Karjalassa. Niihin on vapaa pääsy.
Kansantaide kerää myös vapaaehtoista stipendirahastoa, jonka tuotosta viime vuonna pääsi nauttimaan ryhmä taiteellisen toiminnan harjoittajia vuokratun työhuoneen muodossa.

Sunnuntaisin klo 16 jatkuvat näillä näkymin esittävän taiteen tapahtumat, kuten musiikki, lausunta ym. Kahviakin on todennäköisesti tällöin tarjolla. Sponsoreilla on mahdollisuus saada nimensä www.artpaimensaari.com -sivustolle ja näin päästä taiteen tukijalistalle.
Myös Art Paimensaaren oman sivuston päivittäminen (www.artpaimensaari.com) on aloitettu, ja sieltäkin voi käydä bongaamassa näyttelyyn osallistuvien taitajien töitä.

Helmi Leppäkosken Tiennäyttäjä-ikoni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *