Siirry suoraan sisältöön

Keulakuvat nähtäville Taikalyhdyssä lauantaina

Taikalyhdyn kesä  2012 avautuu ensi lauantaina. Esillä ovat Suomen presidentit valokuvina ja elokuvana.

Keulakuvista varhaisin on valtionhoitaja, presidentti C.G. Mannerheim. Hänestä nähdään elokuva. Kuva: KAVA.

Valokuvanäyttelynä on Touko Yrttimaan ”Keulakuvat”, näkemys Suomen presidenteistä. Ylen TV1:n grafiikan esimiehenä hän oli vakiovieras Linnan juhlissa jo Urho Kekkosen ajasta lähtien. Näin hän pääsi aitiopaikalta kuvaamaan persoonallisia potretteja Suomen presidenteistä.

Presidentti Martti Ahtisaari. Kuva: Touko Yrttimaa.

Touko Yrttimaa on myös Taikalyhdyn ”hovikuvaaja”.  Hänen ensimmäinen näyttelynsä Lemillä oli ”M-kaupunki etsii manipuloijaa” vuonna 1990,  ja ”Kekkoslovakia” nähtiin vuonna 2010..

Taikalyhdyn elokuva tänä kesänä on  Suomi-Filmin henkilödokumentti  ”Suomen marsalkka” vuodelta 1952. Presidentti C.G. Mannerheimista kertova elokuva esitetään Suomen pienimmässä elokuvateatterissa yhteistyössä KAVA:n Elävän kuvan museon kanssa.

Taikalyhty  Lemin vanhassa kirjakaupassa, Uimintie 7, on avoinna 30.6. –26.8.2012 tiistai-sunnuntai klo 12 – 16.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *