Siirry suoraan sisältöön

Lemillä avataan kotiseuturadio

Tero Toivonen
Lemin kotiseuturadio aloittaa lähetykset ensi lauantaina. Kesäradio toimii koko kesän ajan joka lauantai. Juhannusviikolla aseman lähetyspäivä on perjantai. Ohjelmat kuuluvat Lemin kirkonkylän ympäristössä taajuudella 100,0 MHz. Aseman toiminnasta vastaa Lemin kotiseutiyhdistys, joka on saanut Viestintävirastolta luvan radiolähetyksiin.

Lemin kotiseuturadion ensimmäinen lähetys on 9. kesäkuuta. Ohjelma alkaa aina kello 10.00. Se kestää tunnin tai kaksi, riippuen siitä kuinka paljon asiaa ilmenee. Lähetyksen voi kuunnella uusintana samana päivänä iltapäivällä kello 15.00.
Ohjelma koostuu kotiseutuaiheista. Vakio-osuuksia ovat muun muassa Lemin murre, itsenäisyyden polku, lemiläinen yhdistystoiminta, kesävieraat jai kesätori. Myös sana on vapaa. Kuka tahansa voi tulla sanomaan sanottavansa. Kuuntelijat pääsevät valitsemaan myös ohjelmissa soitettavaa musiikkia. Kesäradiossa luvataan soittaa jopa c-kasetteja.
– Suunnittelukokouksia on pidetty pitkin kevättä ja ainakin tässä vaiheessa kaikki näyttää hyvältä, haastavalta ja mielenkiintoiselta, vakuuttavat ohjelman juontajat, Yle-eläkeläiset Juha Junnonen ja Seppo Pyysalo.

– Tätä ohjelmaa ei tehdä kulmat kurtussa. Tavoitteena on, että kuuntelijoille jäisi hyvä mieli ja ohjelmaan osallistuville mukavat muistot, päätoimittaja Heikki Haiko korostaa.

Kotiseuturadio kuuluu noin 20 kilometrin säteellä Lemin keskustasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *