Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kaikkeen sitä kauniina toukokuun lopun päivänä joutuukin, tai pääsee. Rallicrossin SM-osakilpailuun Kouvolan Tykkimäessä. Toisaalla huvipuisto, toisaalla tämä aurinkoinen crossirata.

Varikolla kierrellesään huomasin upean punaisen Volkkarin, jota ajoi Toni Vainikka autokrossi-luokassa. Kyllä, kyllä: samaa sukua kuin savitaipalelainen kuorma-autoilija Mikko Vainikka.

 

Osallistujaluettelosta etsin aina naiskuskeja, ja super-ralliscrissia ajoi todellakin oranssilla Volvolla Hanna Liinamaa. Vaikka vahti ei aivan miehille piisannut, niin varikolta Hannaa en kiinni saanut.

Sen sijaan oman sekä koko supercar-luokan ennakkosuosikki valkealainen Atro Määttä oli kovan onnen soturi. Uskomattoman rivakoista lähdöistä huolimatta radalla sattui ja tapahtui, varaosistakin alkoi jo olla puutetta. Mutta minä uskon ja luotan tähän taitavaan nuorukaiseen!

Aivan uutena luokkana ja ihan ensimmäisessä finaalissa nyt Tykkimäessä oli crosskart-kilpailu, jossa 9-13-vuotiaat rantakirpun näköisillä ajokeilla. Tehoa kuitenkin löytyy, sillä 125-kuutioinen kaksitahtikone nostaa nopeuden yli 80 kilometriin tunnissa. Vauhti on verissä kuuluisien isien pojilla – tässä lähtee radalle Kalle Rovanperä, 11.

Viimeisessä kuvassa ajokkinsa vieress’ 12-vuotias Joonas Juupajärvi, jonka isä ajaa super rallicross-luokassa. Parkanolainen Joonas taisi tässä kautta aikain ensimmäisessä finaalissa ajaa kolmanneksi.

Seuraavan kerran tätäkin lajia nöhdään kesäkuun puolivälissä Joensuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *