Siirry suoraan sisältöön

Maitolaituri valmis palvelukseen

Meijerin merkki ja tanssi-ilmoitukset – ilman niitä ei maitolaituri olisi maitolaituri. Ei edes uusvanha monitoimimaitokoppi, jollaisen MTK Lemi teetti havaittuun tarpeeseen.

Markku Pekkanen viimeistelee poikansa Janin tekemän maitokopin meijerin tunnuskyltillä. Markku Hovi (oik.) toi jo ensimmäisen ilmoituksen.

Lemin tuottajat havaitsivat, että siirrettävällä maitolaiturilla olisi paljonkin käyttöä eri tilaisuuksissa ja niiden mainonnassa. Sellainen aikoinaan oli HPV:llä, mutta kun se lopetti kiertonsa, idea otettiin uudestaan käyttöön.

– Tämä on samalla kunnianosoitus HPV:n hyvälle idealle, kiittää MTK Lemin yritysvastaava Markku Hovi.

Kun Jani Pekkanen, 18, keväällä valmistui talonrakentajaksi, sai hän heti tilauksen:

– Minulle annettiin maitolaiturin piirustukset, jostain arkistoista he olivat ne löytäneet, kertoo hän.

Pari kuukautta hän maitokoppia rakensi muiden töiden sivussa. Järeämpi puutavara runkoon löytyi kotimetsistä, laudat höyläämöltä. Niistä syntyi ihka oikea maitolaituri, komistus vaikka minkä tien varteen.

Nyt keskiviikkona hän luovutti kopin tilaajalle, MTK Lemille.

– Yhdistys vuokraa sitä varatilaksi kesätapahtumiin tai yksityistilaisuuksiin. Se toimii varastona tai vaikkapa boolin tarjoilutilana, visioi  Markku Hovi.

Tälle kesälle sille kuitenkin on etsitty sijoituspaikkaa kirkonkylän raitilta tai lähituntumasta. Kopilla halutaan antaa ilmettä kyläkuvaan ja tarjota tilaa ulkomainonnalle. Samalla se toimii yhdistyksen omana infopisteenä.

Heinätanssit ensimmäinen ilmoittaja

Keskiviikkona maitokoppi sai ensimmäisen ilmoituksensa, tuottajayhdistyksen omasta toimesta. Ilmoitus kertoo, että perjantaina 3. elokuuta tanssitaan Jalkosalmessa Heinätansseja Varjokuvan tahdissa.

– Tänä kesänä ne ovat seutukunnan ainoat tuottajajärjestön tanssit, kun Havon vinttitanssit ovat tauolla, Hovi kertoo.

Virallinen kuva; Jani Pekkanen luovuttaa rakentamansa maitolaiturin MTK Lemille. Vastaanottajana Markku Hovi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *