Siirry suoraan sisältöön

Taivas repesi juhlan kunniaksi

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Uhkaava pilvi nousi Kuolimon takaa, kun juhlaväki saapui Savitaipaleen  museotuvalle perinnejumalanpalveluksen ja sankaripatsaalla sekä Akseli ja Aino Paimensaaren sekä Jorma Hongiston haudoilla käynnin jälkeen.

Kutsuvieraat kansoittivat museotuvan kamareita ja läpikulkutilaa myöten. Eteisessä kahvilla istuvat Miika ja Eira Vainikka seuranaan kunniapuheenjohtajaksi nimetty Pertti Jurvanen, joka on samanikäinen nyt juhlitun kotiseutuyhdistyksen kanssa.

 


Rankkasade alkoi juuri parahiksi, kun ulkoilmajuhlan piti alkaa. Sadeasuihin verhoutunut runsaslukuinen yleisö istui uskollisesti paikoillaan koko parituntisen ohjelman ajan, näyttipä joku Ukkokuorolainen kuitenkin kastuneen valkoisessa paidassaan Mister-märkäpaitamalliksikin.

Onneksi oli lämmintä. Tehtävästään luopuva Taneli Pentti Pylkkö toivotti juhlaväen tervetulleeksi, kun äänentoistolaitteet saatiin Charlotan, Eila Kajanus-Jurvasen avustuksella toimimaan.

Musiikista huolehtivat haitarein Eino Aapro ja Aarre Hirvi, ja Ukkokuoro kajautteli komeasti Keväästä Karjalassa, Honkain keskellä ja Elämän kultaamasta pihapiiristä, jonka sanat ovat Savitaipaleen toimikkaan Alli Kaupin.
Lausuntaryhmä esitti kolme runoa. Ritva Kontunen lausui Valto Saran ”Lähellä maata”, Tuula Heiskanen Aune Piispan ”Minun vanhempani olivat” ja Leena Hurskainen Kaarlo Sarkian ”Äestäjäpoika”.
Juhlapuheen piti Lassi Saressalo Suomen Kotiseutuliitosta, omaksi kotiseudukseen kertoi Pispalan, Tamperetta kun tarjottiin. Muuttuvassa maailmassa hän korosti kotiseudun tärkeyttä: kotiseutu kertoo, kuka minä olen ja keihin minä kuulun.

Joskus on sanottu, että kotiseutu on se, jonka päivässä kävellen kiertää. Nykyään ihmisellä voi olla monta kotiseutua. Ihmiset muuttavat ja mökkiseutukin voi olla kotiseutu. Muuttajan kohdalla ratkaisee, kuinka hänet otetaan vastaan, ja kuinka hän itse osaa sulautua uuteen kotiseutuun.
Ukkonen jyrähteli ja todella rankka sade hakkasi sadetakkeja ja -varjoja, eikä kastumiselta voinut välttyä. Välillä puhuja taisikin mainita, miten hyvän osan oli saanut, kun oli katon alla -”mahtuisihan tänne muitakin..”
Puheen jälkeen yhdistystä onniteltiin kunnan ja Antti Matikan säätiön puolesta, vähän laulettiinkin yhdessä, ja ansiomerkkejä jaettiin.

Hopeisen ansiomerkin saivat Mirja Loisa, Ismo Hölsä ja Eira Vainikka, pronssisen Aleksi Tiainen, Risto Huttunen, Eero Kaasalainen ja Miika Vainikka.. Lisäksi huomioitiin pitkään mukana olleita ja muuten ansioituneita.

Kotiseutuneuvos Pertti Jurvanen nimitettiin kunniapuheenjohtajaksi, mistä hän sai merkiksi Tuomo Mäkelän muotoileman nuijan.

Maija-Charlotta ja Ismo-Taneli

Lopulta oli aika varmaan odotetuimmalle ohjelmanumerolle, uudelle kaksivuotiskaudelle valittujen Tanelin ja Charlotan julkistamiselle. Äänestysinnokkuus kuulema laskee kuin EU-äänestyksissä, mutta toisaalta moni kyseli, että missä olisi voinut äänestää. Ei ollut nähnyt lehdessä äänestyslipuketta, ei kaupoissa tai kirjastossakaan.

Ehkä on syytä parin vuoden päästä olla tarkempi. Kuitenkin äänestyksen tulos oli Charlotan kohdalla selvääkin selvempi,eikä Taneliakaan tarvinnut arpomaan käydä.
Uusi Charlotta on Maija Aapro, monipuolinen kotiseutuihminen, Tanelin liivikankaan kutoja ja mainio leipoja, jonka kranssipullaa juhlassakin saatiin maistaa. Ja uusi Taneli Ismo Tuhkalainen on ottanut jo hiukan etuottoa pari vuotta sitten Välijoen näytelmäpiirissä esittämällä David Emmanuel Europaeusta niin ansiokkaasti, että vuorosanat olivat vieläkin hallussa, siitä saimme pienen näytteen tässä tilaisuudessa.

Eila Kajanus-Jurvanen luovutti Charlotan käädyt Maija Aaprolle ja Pentti Pylkkö Tanelin hatun Ismo Tuhkalaiselle

Sateen yhä ropistessa tilaisuus päätettiin Ukkokuoron mainiolla musiikilla , kuultiin Savitaipaleen ukot, Karjalan tyttö ja Pullopostia Saimaalta. Yhdessä kajautetiin vielä Karjalaisten laulu

Muistin virkistykseksi kaikki Tanelit ja Charlotat: -96-98 Oiva Hölsä ja Mirja Loisa, 98-00 Pertti -Jurvanen -Eira Vainikka, 00-02 Jouko Saramies- Sirkka-Liisa Vaalivirta, -02-04 .Eero Kaasalainen -Kirsti Paakkanen, 04-06 Timo Mikkola- Jenny Lyijynen, 06-08 Ismo Hölsä Kirsi Sinkko , -08-10 Tuomo Mäkelä-Kaija Viiru, -10-12 Pentti Pylkkö- Eila Kajanus-Jurvanen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *