Ukonmansikka ja muita kesäkukkia

Kun mansikoita on metsästä jo poimittu useamman viikon ajan, on aika palata taaksepäin luonnonkukkien päivään 17. kesäkuuta, jolloin mansikat vasta kukkivat, kuten tämä harvinainen ukonmansikka Savitaipaleen Hakamäellä.

Ukonmansikka on Hakamäen harvinaisia kasveja. Kuvat: Ismo Hölsä.

Luonnonkukkien päivän tutustumisretki suuntautui nyt jo toisen kerran Savitaipaleen Hakamäen entisen pappilan hevoshaan,
nykyisen kotiseutumuseon ympäristöön.

Mukaan oli sateesta – kesäkuussakin satoi! – huolimatta lähtenyt parikymmentä kasveista kiinnostunutta. Seppo Vuokko johdatti porukan ensin teiden varsia Pappilanlahdelle, josta noustiin Hakamäen rinteille.

Tutuiksi tulivat niin pihan kuin pientareen ja osin metsänkin lajit, tummatulikukasta paimenmataraan ja kotkansiivestä
variksenmarjaan. Venevalkaman isosorsimoesiintymäkin sai esittelynsä.
Yksi kiintoisa, monelle uusi laji oli museon ruotusotamiestorpan pihassa aarin rehevänä kasvustona sopivasti kukkiva ukkomansikka.
Retken päätteeksi vetäjät Seppo Vuokko ja Sirkka-Liisa Vaalivirta toivat omat ryhmänsä Hakamäen tupaan kaffeille. Tuvassa
kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Eila Kajanus-Jurvanen kertoili mäen, rakennusten ja tuvan esillä olevien esineiden historiasta ja tämän kesän tapahtumista. (IH)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *