Lato-orkesterin perään Heinätanssit

Jalkosalmen lava ehti juuri ja juuri hengähtää Herra Heinämäen lato-orkesterin keikan jälkeen, kun jo nyt perjantaina on taas meno villiä. Perjantai-iltana tanssitaan perinteiset MTK:n järjestämät Heinätanssit.

Perinteeksi heinätansseissa on muodostunut myös orkesteri. Tänäkin vuonna Jalkosalmessa soittaa Varjokuva-orkesteri. Tänä vuonna sen matkassa on kuitenkin ekstraa, sillä ylimääräisinä solisteina kuullaan näyttelijä-laulaja Tapio Liinojaa ja rock-pianisti-laulaja  Mr. Breathlesiä alias Marko Julkusta.

Eikä tässä vielä kaikki. Viime viikon Juuri-illasta innoituksen saanut nuori lemiläinen bassobaritoni Matti Linna on keskiviikosta alkaen harjoitellut lemiläisversiota Villiruususta, eli siis Maalaispojan ruusua. Sekin kuullaan illan mittaan.

Heinätanssit siis Jalkosalmessa perjantaina 3.8. kello 20-02.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *