Siirry suoraan sisältöön

Pysti jäi Lemille

Lemin kunnannisät ja -äidit jäivät viimeisiksi Länsi-Saimaan kunnalliskisojen voittajiksi. Seututoimikunta päätti jättää kisat järjestämättä, kun kiinnostus kunnissa niitä kohtaan on vähäistä.Niinpä kiertopalkinto jää myös Lemille. Ehkäpä ensi vuonna uudet valtuustot innostuvat taas siitä kisailemaan.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus pitää kunnan esittämiä vanhan pappilan korjauskustannuksia kohtuullisina esitettyihin töihin nähden. Korjattavien huonetilojen huoneala on 422  neliötä. Kustannuksiksi kunta on laskenut  584.519 euroa.

Päätöksiä korjaamisesta ja siitä, kuinka suurella osuudella ELY-keskus tulisi mukaan, ei ole tehty. Kunnanhallituksen maanantaisessa kokouksessa keskuksen hyväksyvä kirje merkittiin tiedoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *