Siirry suoraan sisältöön

Valonjuhlaa adventin edellä

Eukkomamman pihassa eivät jouluvalot pala, kun 15 vuotta vanhat lamput eivät suostuneet syttymään. Sitäkin iloisemmaksi eukkomamma tuli nähdessään talvimyrskyä uhmaavat valomiehet Palolan risteyksessä.

Pieni keltainen piste ylävasemmalla on asentaja.

Mahtaa olla kylmää touhua kiikkua nosturikorissa, kun beaufortit vinkuvat korvissa. Eukkomamma nostaa villapipoaan  korkealle moisen ahkeroinnin nähdessään.

Kirkonkylä oli hetken aikaa oikea aavekaupunki, kun pääreitin kaikki valot olivat sammuksissa. Mutta illalla oli jo aihetta valon juhlaan liikekeskuksen kohdalla: uudet, direktiivien mukaiset valot olivat syttyneet sopivasti adventin edellä.

Ehkäpä kohta on valoa myös Pappilanmäessä.

Valoisia juhlia vietettiin myös Kuukanniemessä, joka pitkän odotuksen jälkeen sai kaupan ja bensapisteen. Riisipuuron, ruisleivän ja avajaistarjousten perässä oltiin sankoin joukoin – kirkolta ja Savitaipaleelta saakka.

Tärkeintä Salen avaaminen oli kuitenkin kuukanniemeläisille itselleen, jotka kahden vuoden kaupattomuuden jälkeen pääsevät ruokaostoksille omalle kylälle. Sopivasti joulun alla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *