Siirry suoraan sisältöön

Läpi tuulen ja tuiskun

Talvikeli yllätti autoilijoita taas viikonloppuna. Pyryssä ja pakkasessa voi liukastua tieltä, ja varsinkin jos myrskytuuli siinä avittaa.

Eukkomammakin löysi itsensä tienpenkasta lauantaina.

Kun autossa on pintaa, mihin tuulen tarttua, ja jäisen tien reunassa lumikerros vetäisemässä sivuun, se on menoa. Hups vain sitä oltiin tien kallaassa Lapinjärven peltoaukeilla.

Kuinkaan ei käynyt, hinausapua saatiin nopeasti. Puolen tunnin aikana ehti neljä autoilijaa kysymään, onko hätä. Ehkä 150-200 ajoi ohi kysymättä, mikä periaatteessa on hurja luku, mutta siinä myräkässä tavallaan ymmärrettävää. Jarruttelu olisi voinut tehdä saman tepposen kuin meille.

Kiitos kuitenkin perässä ajaneelle mersukuskille, joka esimerkillisesti kääntyi takaisin heti kun pääsi ja tuli varmistamaan tilanteen.

Kotimatkalla sitten nähtiin, että ainakin kahdelle kanssa-autoilijalle oli käynyt samalla lailla. Puuskainen tuuli ja jäinen tie yllättivät.

Tuuli kävi koleana myös Porvoon vanhassa kaupungissa, mutta tunnelma joulumarkkinoilla ja puodeissa oli lämmin. Väkeä oli tupaten täynnä koko kaupunki. Sanoivat, että ilmainen pysäköinti houkutti ihmisiä jouluostoksille kauempaakin.

Ihmisten ohella kadut olivat täynnä lunta.

Lumentäyteiset kadut viimeistelivät vanhan kaupungin tunnelman, ihan kuin auroja ei olisi keksittykään vielä. Porvoolaiskuskien taitoa pujotella ihmisten, lumen ja toisten autojen keskellä mäkisillä kaduilla täytyi ihan ihailla.

Oikeastaan oli ihan mukavaa, että Lemin joulutori oli sisätiloissa, koulun lämmössä. Runsas oli torin anti, paljon oli ostajia ja ostettavaa. Eukkomamma teki vakio-ostokset: saunavastat ja maustekakun. Tämän joulun bonusosto oli oviseppele.

Illalla alkoi sitten taas pyryttää ja tuulla, mikä teki olon kotoisaksi työmaalle palanneille katuvaloasentajille. Ja ny loputkin lamput syttyivät, joulukirkkoon on turvallinen kulkea.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *