Siirry suoraan sisältöön

Melomalla Mallulle?

Valtakunnan tasolla viimeistään vuonna 2017 lakkautettavat sairaanhoitopiirit muuttuvat silloin sote-alueiksi ja alkavat palvelemaan kuntalaisia.

Lemin Kuukanniemessä uuden sote-alueen Mallu-auto on jo ilmoittanut etukäteen liikkuvien terveydenhoitopalvelujen saatavuuden.

Kaksi kertaa kuukaudessa keskiviikkoisin pääsee Kuukanniemestä  liikkuvaan kyytiin, kunhan vain on oikeaan aikaan
Kannuskoskella.

Ei ole taaskaan Eksotessa järki juossut. Olisivat edes tarjonneet tämän palvelun kirkonkyläläisille, sieltä on paljon helpompi meloa Väliväylälle Papinojan kautta ja sitten Kannuskosken rantaan Mallua odottamaan.

Kuukanniemeläisten tie on paljon vaivalloisempi. Väsyyhän siinä jo alkumatkasta, kun on Rutolaan saakka kanootti
raahattava, että pääsee Kärenlampeen sen laskemaan. Joku tietysti sanoisi, että menkää autolla. Vaihtoehto se on sekin ja matkaa ei ole kuin reilut 60 kilomeriä.

Otin kuvan 9.5.2013 kyläkahvila Kuukan Kammarin oven viereiseltä seinältä.

Jarmo Tölski