Siirry suoraan sisältöön

Enemmän kuulijoita kuin koskaan

Lemin musiikkijuhlien konserteissa yllettiin yleisöennätykseen. Kymmenessä konsertissa kävi yhteensä 3.032 kuulijaa.

Saska Helmikalliota ja muita tangotähtiä kuunteli täysi sali, 650 kuulijaa.

Konserttikävijöiden määrä kasvoi neljänneksellä viime vuoteen, jolloin kuulijoita oli kaikkiaan 2.417, kertoo juhlien talousvastaava Elvi Sinkko.

Viime vuoden kokonaiskävijämäärän kasvatti tämänvuotista suuremmaksi oheistapahtumana ollut Pirjo Nykäsen keramiikkanäyttely, jonka näki yli 900 ihmistä. Tänä vuonna näyttelyä ei ollut, mutta päivää pitempään festivaaliin mahtui yksi konsertti enemmän.

Täysi koulukeskuksen sali ja hyvä yleisömenestys ylipäätään merkitsee myös edellisvuosia parempia lipputuloja. Maanantaina ei myyntitulosta vielä oltu ynnätty.

Kun mukaan luetaan lisäksi kaikki muut juhlaviikon kulttuuritapahtumat, mm. Taikalyhdyn näyttely, päästään 4.000 kävijän kokonaislukemaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *