Heitlahessa sanoin ja sävelin

Teksti ja kuvat: Eija Vakkila

Se oli sitten sunnuntai -ja päiväkahvien aika. Ne tarjosi viime pyhänä Heituinlahden Nuorisoseura omalla seurantalollaan.


Väkeä saapuikin runsaasti paikalle, vaikka Savitaipaleen Sapassi-viikko oli menossa ja tapahtumaa jos toistakin tarjolla eri puolilla pitäjää.


Vanhat kyläläiset, uudemmat asukkaat, sekä kesälomalaiset; lähemmäs sata henkeä, saivatkin sikäli monipuolisen ohjelman kuultavakseen, että juhlapuheen tärkeät ja painavat lauseet keventyivät vain yhteislauluilla -j a lopulta sketsiviihteellä .
Juhlapuheen piti Heituinlahdessa asuva kansanedustaja Reijo Tossavainen. Vastoin ns. ”kunnon kansanedustajan” tapaa, hän tiivisti puheensa rutkasti alle ”normi kahteen tuntiin” ja kertoi siinä asiansa selkokielellä: ”Mikäli kunnan itsenäisyys lakkautetaan, häviävät samassa myös lähipalvelut”.

Reijo Tossavainen oli huolissaan lähipalveluista.

Tanakat ablodit saattoivat juhlapuhujan jatkamaan lomanviettoa, ja sitten yhteislaulun lomasta ilmestyikin lavalle: ”Blondi”.
Tätä Stand Up:in ja sketsiviihteen välimuodossa polveilevaa hahmoa ei sitten uskaltanut kukaan ottaa todesta. Eivät etenkään ne pari herraa, joita Blondi oli vartavasten tullut tapaamaan – hääkimppu valmiiksi kädessään.

Selitys kuului: ”tämä paikkahan on tunnettu myös häätalona, ja kuulin että tänne on tullut ainakin Heikki ja Veikko – joten, missä mahdatte olla?”.
(Pj. Heikki Tiainen ja pelimanni Veikko Muukka painuivat syvemmälle joko penkkiin, tai vaimon taakse. toim.huom.).
Sikäli kuin Blondin selitykset lisääntyivät, alkoi äsken mainittujen herrojen huolet hälvenemään, sillä tällä neidolla kuului (näkyi) olevan yhteys-yrityksiä moneen muuhunkin tahoon, ”yrittäjä” kun kertoi olevan ammatiltaan…

Blondi etsi Heikkiä ja Veikkoa, mutta ei löytänyt.

Blondin poistuttua käyttämätön hääkimppu mukanaan, esiteltiin yleisölle pari uutta kokoonpanoa: juuri perustettu ”Sekavat” -kuoro, sekä oman kyläpelimanni-ryhmän laajennettu kokoonpano ”Heituinlahden PeliMannit ja -Annit” (Pelimanniryhmä kun oli liittänyt vahvuuteensa kaksi ns. tasa-arvohaitaria).
Sekavat -kuorossa tasa-arvoasiat olivat jo kunnossa. Sävelkin oli tuttu: Savitaipaleen Polkka. Pienten treenien jälkeen oltiin sitten valmiita esittämään Heitlahen/Savtaipaleen murteella kappale nimeltä `Heitlahe Kylät` .
Voit yhtyä kertosäkeeseen:
”HEITUINLAHTI ON NIMEKSEE TULNOA KU
POSTIPIIRIÄ PEÄTETTII.
HEITLAHTI -IHMISII SUUS SE O OLNOA JA
HYVÄSTHÄ SE HOASTII SOPIIKII”

… ja työ muut, käittes työ ennevanhoa talol tansseis?
-voittekii sit lauloa tälviisii:
”VIIS – NELJÄ – SEITTEMÄ – SEITTEMÄ – NOLLA O
HEITLAHE POSTINUMERO.
-URHEILUTALOST SE O MONELLEKII TULNOA
TANSSII TAKIA -KOHTALO!”
psta. Eija Vakkila; säestykset, sekä haitarista kuuluneet virheet.
(toimittaja S-L Vaaalivirran oltua estynyt hääkimppunsa vuoksi…)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *