Siirry suoraan sisältöön

Niina Keitel taiteelliseen johtoon

Lemin musiikkijuhlien uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu mezzosopraano Niina Keitel.

Niina Keitel esiintyi juuri päättyneillä musiikkijuhlilla mm. lauantaiaamun torikonsertissa.

 

Hän on Suomen kansallisoopperan solisti, ja esittää tulevalla kaudella mm. Carmen-oopperan nimiosan.
Keitel sanoo ottavansa tehtävän vastaan hyvin innostuneesti.

– Lemin juhlilla oli mahtavaa olla, kiteyttää hän päättyneen viikon.

Mezzosopraano Päivi Loponen-Kyrönseppä päätti kuusivuotisen taiteellisen johtajan pestinsä juontamalla sunnuntain Tangon kultaiset vuodet -konsertin.

Lemin musiikkiyhdistys on valinnut myös uuden toiminnanjohtajan. Hänen nimensä julkistetaan myöhemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *