Siirry suoraan sisältöön

Savitaipalelaiset kauppaansa katsomassa

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kesäisenä päivänä Savitaipaleen kotiseutuyhdistys lähti lähes täydellä bussilla matkalle Helsinkiin.

Seurasaaressa nähtiin Lavikanlahdelta siirretty kaupparakennus.

Ensimmäiseksi käytiin Hietaniemen hautausmaalla D.E.D.Europaeuksen haudalla, jossa kuvaan pääsivät niin Tanelit kuin Charlotatkin – ne jotka mukana olivat.

Taneleista matkassa olivat virkaatekevä Ismo Tuhkalainen (vas.), Pentti Pylkkö, Pertti Jurvanen ja Ismo Hölsä.

 

Charlottoja edustivat ensimmäinen Charlotta Mirja Loisa (vas.), Eila Kajanus-Jurvanen, Sirkka-Liisa Vaalivirta, Kaija Viiru ja nykyinen Charlotta Maija Aapro.

Hautausmaalla aikaa olisi voinut viettää vaikka koko päivän, mutta Seurasaaren opastettu kierros odotti.
Aivan liian lyhyeksi jäi aika sielläkin, mutta ehkä monelle syttyi halu tulla uudestaan ihan oikeasti ajan kanssa. Moneen mielenkiintoiseen kohteeseen ehdittiin kuitenkin tutustua.

Länsisuomalainen umpipihatalo Antti oli varsin mielenkiintoinen, melkein voi kuvitella emäntien ja piikojen liikehtivän kiireisin askelin tuvassa, aitanportaalla tyttö istui askareissaan. Salaperäinen setämiehen puoli, vanhanpojan asunto jakoi pihan ihmisten rakennuksiin ja eläinpuoleen,karjasuojiin ja rehuvarastoihin . Eläimiä ei nyt näkynyt, joten heinä eläinpuolella oli kasvanut pitkäksi.
Aivan upea oli myös Karunan kirkko 1600-luvulta. Kirkko on suosittu vihkikirkko. Sitä koristaa 11 isoa öljymaalausta, ja saaristolaiskirkoista tuttu pienoislaiva

Mutta kaikkein mielenkiintoisin oli vanha maalaiskauppa, joka on Savitaipaleen Lavikanlahdelta siirretty Seurasaareen. Matkalla oli monta, jotka muistivat kaupassa käyneensä, silloin kun se alkuperäisessä paikassaan oli.Kynnykset olivat kuulema aivan mahdottoman korkeat. Mukavia juttuja kerrottiinkin oppaalle, ehkäpä vastaisen varalle.
Matka jatkui vielä vanhaan Porvooseen, jossa helteessä kiivettiin mukulakivikatua ylös kirkonmäelle toteamaan, että kirkko ei ollutkaan enää auki. Harmin paikka.

Tämäkin kirkko on oiva ja haluttu vihkikirkko, mutta kun vihkimiselle ei nyt ollut tarvetta, matkattiin makoisten annosten ääreen ravintolaan, ja sen jälkeen alkoikin kotimatka täysin vatsoin ja tyytyväisin mielin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *