Siirry suoraan sisältöön

Akvarelleja ja hanhiparvia

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Tuskin on kesän kiireistä päästy, kun talven harrastukset kutsuvat innokkaita ihmisiä. Harrastuksia löytyy niin sisä- kuin ulkoihmisillekin, tässä pari mukavaa täältä Savitaipaleen suunnasta.

Paimensaaressa maalattiin akvarelleja.


Paimensaaren akvarellikurssille tuli tuvan täysi naisia lehtiöineen, väreineen ja siveltimineen. Matti J. Rautio innosti ja opasti lähes kädestä pitäen, kertoili eri tavoista tehdä, väriä voitiin panna paperille vuoroin kosteaan vuoroin kuivaan pintaan.

Työtä tehtiin niin Mozartin kuin venäläisenkin musiikin tahtiin, maalattiin myrskyjä, kuutamoita ja kukkamattoja.

Eeva Jokipelto piipahti välillä katsomassa, mitä oppilaille kuuluu.  Riitta Siltanen harmitteli, kun on pakko lähteä hiukan kesken kurssin reissuun. Ihan koko porukkaa ei muutenkaan yhteiskuvaan saatu, mutta tässä poseerataan kukkameritaustaa vasten:

Vasemmalta opettaja Matti J. Rautio, Maire Laari, Marja-Riitta Pulkkanen, Kaarina Lindqvist, Tuire Lyijynen, Sisko Löyttynen ja Kaarina Suutari.

Kuvasta puuttuvat Aino Stepaniuk ja allekirjoittanut.

Kovasti pohdittiin miten akvarellimaalausharrastusta voisi jatkaa, ja mihin töitä sitten näytteille saataisiin. Saapa nähdä mitä vielä hyvästä alusta seuraakaan!

Ulkoharrastuksiin kuuluu jo pari kertaa kokoontunut kansalaisopiston lintukurssi . Markku Paakkinen ei enää taida edes muistaa kuinka monta vuotta hän on kurssia vetänyt, ja aina on mainioita retkiä tehty.

Tällä kertaa katsottiin ensin vakipaikka Lavikanlahdella, ja ajettiin sitten Konnunsuolle, missä tuhannet ja tuhannet hanhet täyttivät taivaan kaklatuksin ja haukuin, välillä maalasivat sänkipellon harmaaksi matoksi laskeutuessaan kylki kyljessä levähtämään, ja kohta taas kohahtivat siivilleen kuin käskystä, koko parvi yhtä aikaa.

Toiset parvet odottelivat hetken ja seurasivat perässä, laskeutuen kohta taas lähistölle. Mutta turhaan etsimme tuhansien joukosta sitä kuulua punakaulahanhea, ei vaikka kuinka ahkerasti kiikaroitiin.

Yksi lintukurssien tärkeimmistä hetkistä on eväitten syönti. Konnunsuon tornilla onkin mainio pöytä sitä varten.

Syysmuuttoa saattaa vielä kestää pitkään, ja joutsenet lähtevät vasta myöhään, joten seuraava retki tehdään parin viikon päästä. Sitä ennen voi ihan itsekseenkin osallistua vaikkapa EuroBirdwatchiin 5 -6.lokakuuta.

Silloin kannattaa olla tarkkana, kirjata ylös kaikki lajit ja yksilömäärät, ja ilmoittaa tiedot osoitteeseen www.tiira.fi 6.10-13 klo. 17. mennessä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *