Siirry suoraan sisältöön

Jättiläisiä katsomassa

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Metsä Groupin Joutsenon tehtailla vihreät liput liehuivat kutsuvasti Metsä Fibren pääportilla.

Metsä Groupin Joutsenon tehtailla vihreät liput liehuivat kutsuvasti Metsä Fibren pääportilla.

Avointen ovien päivä sai runsain määrin kansaa liikkeelle. Ruokalan aulaan opastettu joukko sai tietoa metsäkaupoista ja prosessissa käytetyistä aineksista aina valmiiseen tuotteeseen asti.

Kahvia juodessa pohdittiin, oliko se keitetty siihen käsiteltyyn juomakelpoiseen veteen, jota vesistöön laskettiin. Joku muisteli sitäkin, että eikös joskus sellua ole syötykin, nälkävuosina, vai karjalleko sitä annettiin. Pettuhan on nykyajan fiksujen ihmisten terveellistä herkkua…
Valvomossa lukuisia näyttöjä seurasivat rennosti lepotuoleissaan istuskelevat miehet. Mitenköhän tuossa pysyy hereillä, niin tylsän tuntuista työtä tuo näytti olevan. Mutta nykytiedon mukaan heidän hommansa taitaakin olla sitä vaarallisinta, istumatyötä!
Vierailijoita oli kehotettu lähtemään oppaitten mukaan parinkymmenen hengen ryhmissä, mutta laskurin puutteessa ryhmät olivat varmaan puolen sataa, ja sehän tarkoitti, että mitään ei kuullut, eikä paljon nähnytkään. Harmillista sinänsä, sillä monenlaiset asiat olisivat olleet todella kiinnostavia. Mutta joka paikassa ihmiset ihmettelivät, miten vähän väkeä tehtailla on töissä! Ja kuinka paljon siellä ennen on ollutkaan.
Bussikierroksella ihmeteltiin sitten valtavaa tehdaskompleksia. Naisihmisen pienet aivot eivät pystyneet kaikkea omaksumaan millään, mutta mielenkiintoiselta tuntui, että vierekkäiset tehtaat tekevät yhteistyötä, ja maakaasun sijaan nykyään pystytään käyttämään prosessissa syntyvää kaasua. Korjaamorakennus oli valtava, ja todella mielenkiintoista, että siellä pystytään korjaamaan kaikki itse. Mutta harmi, taas meitä oli niin paljon, ettei puheesta saanut selvää, eikä lähelle päässyt kyselemään.
Jättimäisiä hakekasoja, höyryä työntäviä putkia ja piippuja, valtavia kuljettimia – eksyminen alueelle olisi hyvin helppoa!
Piha-alueella sai sitten tutustua nykyajan dinosauruksiin, esimerkiksi valtavat leuat omaava kurottaja nostaa kerralla kokonaisen junanvaunullisen tavaraa.

koura

Kovin näyttivät koneen sisällä pieniltä lapsoset, jotka halusivat tietenkin kokeilla, millaista on ajaa tällaista jättiläistä – käyntiin niitä ei toki saanut!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *