Siirry suoraan sisältöön

Arvokasta ohjelmaa, toverillista yhdessä oloa

Lemin nuorisoseuran 120-vuotisjuhlia vietettiin lauantaina arvokkain ja toverilisin menoin, kuten opaskirja 1950-luvulla opasti.

Ohjaaja Lauri Väärä kutsuttiin nuorisoseuran kunniajäseneksi. Oikealla nuorisoseuran puheenjohtaja Leena Uski.

Ohjaaja Lauri Väärä kutsuttiin nuorisoseuran kunniajäseneksi. Oikealla nuorisoseuran puheenjohtaja Leena Uski.

Saimaan nuorisoseurojen suunnittelija Minna Pasi kehui puheessaan Lemin vahvoja teatteriperinteitä, mutta muistutti että teatteri ei saa haudata alleen muita toimintoja. Energiaa pitää riittää monenlaiseen, etenkin lapsille ja nuorille suunnattuun toimintaan.

– Lemillä ovat puitteet kunnossa: hieno talo keskellä kylää ja lähellä koulua, verkostot ja yhteydet toimivat, Pasi totesi.

Minna Pasi (kesk.) on itsekin ohjannut Lemin näyttelijöitä  - Lauri Väärän jälkeen, ennen Sami Sivosta.

Minna Pasi (kesk.) on itsekin ohjannut Lemin näyttelijöitä – Lauri Väärän jälkeen, ennen Sami Sivosta.

Minna Pasi ja Saimaan nuorisoseurojen toiminnanjohtaja Tuija-Liisa Leino palkitsivat seuran aktiiveja ansio- ja tunnustusmerkein. Merkkejä saivat Leena Uski, Joonas Pokkinen, Liisa Haiko, Anna-Liisa Pikkarainen, Pertti Uski, Juha Junnonen, Pentti Kauppi, Pirjo Nykänen, Päivi Pokkinen, Sirkka Liljander, Liisa Junnonen, Aira Grén, Ritva Laurikainen, Anneli Lattu, Mari Haiko, Vilma Penttilä, Jussi Sinkko, Jaana Sinkko, Markku Peutere, Airi Peutere, Jari Kapiainen, Pekka Mattero, Tuija Muukka, Pirjo Torvi-Piira, Arto Penttilä ja Laura Penttilä.

Merkinsaajien rivin vasen laita....

Merkinsaajien rivin vasen laita….

... ja oikea laita.

… ja oikea laita.

Arvokasta ohjelmaa oli paljon. Tässä kuvin muutamia esiintyjiä:

Hilkka Räty (vas.), Sirkku Heimonen, Liisa Junnonen ja Aira Grén lausuivat.

Hilkka Räty (vas.), Sirkku Heimonen, Liisa Junnonen ja Aira Grén lausuivat.

Jenni Makkonen lauloi.

Jenni Makkonen lauloi.

 

Tyttöjen näytelmäryhmä esitti vauhdikkaan näytelmän Perintöä odottaessa.

Tyttöjen näytelmäryhmä esitti vauhdikkaan näytelmän Perintöä odottaessa.

Yhdessäoloa kesti pitkän illan iltapäiväruokailusta juhlatansseihin. Väkeä oli talon täydeltä, pitkämatkaisimmat Amerikasta asti.

Amerikan Mari (vas.) oli edellisen kerran Lemillä toistakymmentä vuotta sitten näytelmässä Anu ja Mikko. Maiju Lassila puolestaan esiintyy 29.11. ensi-iltaan tulevassa Naistenhurmaajissa.

Amerikan Mari (vas.) oli edellisen kerran Lemillä toistakymmentä vuotta sitten näytelmässä Anu ja Mikko. Maiju Lassila puolestaan esiintyy 29.11. ensi-iltaan tulevassa Naistenhurmaajissa.

 

 

 

 

1 kommentti artikkeliin “Arvokasta ohjelmaa, toverillista yhdessä oloa”

  1. Timo Outinen

    Moi! Etsin sieltä Lemiltä vanhaa ystävääni. Uskin Jussi,ajoi tukkirekkaa.Tietäisikö Leena Uski? Kiitollinen vastauksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *