Siirry suoraan sisältöön

Laulua ja nautintoja Lemin musiikkijuhlilla

Lemin musiikkijuhlat järjestetään 24.-27.7.2014. Ohjelmisto sisältää monipuolisesti musiikkia ja tapahtumia eri ikäisille kuulijoille

Festivaalin teemana on tänä vuonna Matkalla. Keskeisintä on laulumusiikki, joten Matkamiehen lauluja -avajaiskonsertissa kuullaankin liedmusiikkia: musiikkijuhlilta jo tuttu baritoni Ville Rusanen ja pianisti Juho Alakärppä esittävät Melartinin, Mahlerin ja Schubertin lauluja.

Perjantai-iltana Lemin kirkossa palataan uhlien kamarimusiikillisille juurille: Madagaskarilta Moskovaan -konsertissa kuullaan mm. Tšaikovskin, Prokofjevin, Ravelin ja Piazzollan sävellyksiä. Etelä-Karjalasta kotoisin olevat muusikot ovat hyvin edustettuina, konsertissa esiintyvät mm. Matti Närhinsalo, Kirsti Väyrynen, Jukka Nykänen ja juhlien taiteellinen johtaja Niina Keitel.

Lauantai-iltana Lemin kirkossa kohtaavat proosa ja musiikki. Tummilla seinillä kirkkaat ikkunat -konsertissa näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin tulkitsemat kirjailija Antti Hyryn kuulaat ajatukset kohtaavat Jukka Perkon Avara -yhtyeen levollisen äänimaiseman.

Lapsille tarjotaan myös ohjelmaa lauantaina 26.7. Jalkosalmen tanssilavalle Bussiretki -lastenkonsertin esiintyjäksi saapuu Pikku-Kakkosesta tuttu Siina & Taikaradio. Luvassa on myös monipuolista ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle.

Lemin musiikkijuhlat päättyvät sunnuntai-iltapäivän Matkalla Timbuktuun -viihdekonserttiin Lemin koulukeskuksessa.
Esiintyjänä on vuosikymmenestä toiseen viihdyttänyt Dallapé -yhtye.

Maksullisten konserttien lisäksi festivaalin aikana järjestetään jälleen kaikille avoimia ilmaistapahtumia, kuten Lemin kesätorin musiikkitapahtuma ja Kouvon jazzit, jossa esiintyjänä on Teemu Viinikainen Trio. Päätössunnuntaina 27.7. järjestetään Lemin kirkossa musiikillinen jumalanpalvelus, joka radioidaan.

Lipunmyynti Lemin musiikkijuhlille on käynnistynyt Lippupalvelussa. Lippuja saa ostaa kaikista Lippupalvelun myyntipisteistä, R-kioskeilta sekä Lippupalvelun kautta internetistä. Lippuja myydään myös mm. Lemillä vapusta lähtien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *