Siirry suoraan sisältöön

Lasten näytelmä sopii aikuisillekin

Tapiolassa on harjoiteltu näytelmää pitkin kevättalvea. Lasten näytelmäryhmän tuotos Prinsessa ja kerjäläistyttö saa ensi-iltansa nyt lauantaina.

Prinsessaa esittää Anni-Emilia Pekkanen (oik.), kerjäläistyttöä Venla Tikkala.

Prinsessaa esittää Anni-Emilia Pekkanen (oik.), kerjäläistyttöä Venla Tikkala.

– Saimme tekstin Teemu Salohalmeelta joulukuussa. Tammikuussa aloitimme harjoitukset. Olemme harjoitelleet kerran tai kahdesti viikossa, kertoo näytelmän ohjaaja Sami Sivonen.

Nuorille näytelmäkerholaisille on haluttu antaa oma mahdollisuus esiintyä, kun nuorisoseuran ”varsinaisissa” näytelmissä ei ole heille ollut rooleja tarjolla, nuorisoseuran puheenjohtaja Leena Uski kertoo.

Tytöistä koostuvan näytelmäryhmän mukana näytelmään on lainattu kaksi aikuista näyttelijää, ja näin roolit on saatu täytettyä.

Näytelmän teksti perustuu Mark Twainin tarinaan. Prinsessa on kyllästynyt prinsessana oloon, ja kerjäläistyttö haluaisi yltäkylläisempää eloa kuin mitä elämä kaupungin parhaan taskuvarkaan kasvattina tarjoaa.

Näytelmä sopii kaikenikäisille. Väliaikoineen noin tunnin esitys ei varmasti puuduta ketään, vaikka saduista ei niin perustaisikaan

Näytelmän musiikin sävelsi imatralainen Antti Kuusio. Puvustuksesta huolehtivat Ritva Laurikainen ja Airi Peutere, Lavasteet maalasi Vilma Penttil yhdessä Sirja Papinniemen kanssa..

Esitys kestää väliaikoineen reilun tunnin.

Esitykset ovat Lemin Nuorisoseurantalolla (Tapiolankatu 5, Lemi) lauantaina 3.5.2014 ja sunnuntaina 4.5. klo 14, torstaina 8.5 klo 18 sekä lauantaina 17.5 ja sunnuntaina 18.5. klo 14. Liput 5 euroa.

Tiedustelut Leena Uski 050 514 3753.

Anni-Emilia Pekkanen (vas.) ja Lotta Tikkala (Usva).

Anni-Emilia Pekkanen (vas.) ja Lotta Tikkala (Usva).

Noora Tynkkynen (Kristiina, vas.)n ja Venla Tikkala.

Noora Tynkkynen (Kristiina, vas.)n ja Venla Tikkala.

Venla Tikkala (vas.) ja Tiia Heimonen (Laina).

Venla Tikkala (vas.) ja Tiia Heimonen (Laina).

Anni-Emilia Pekkanen (edessä vas.) ja Sirja Papinniemi (Selma), takana vasemmalta Noora Tynkkynen, Sari Papinniemi (ostaja), Tiia Heimonen ja Oskari Kymäläinen (vartija).

Anni-Emilia Pekkanen (edessä vas.) ja Sirja Papinniemi (Selma), takana vasemmalta Noora Tynkkynen, Sari Papinniemi (ostaja), Tiia Heimonen ja Oskari Kymäläinen (vartija).

 

 Juttua korjattu 2.5. lisäämällä Sirja Papinniemi lavasteiden toiseksi maalaajaksi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *