Siirry suoraan sisältöön

Savitaipale Soi Suvivirrestä Jäätelökesään

Savitaipale Soi kesäkuun lopussa Suvivirrestä Jäätelökesään, kun kolmipäiväisen tapahtuman myötä lavalle nousee kymmenessä konsertissa lähes 40 muusikkoa.

Hakamäen pimenevän illan päättää kotimaisen sielukkaan musiikin konkari Maarit Hurmerinta yhtyeineen.

Hakamäen pimenevän lauantai-illan päättää kotimaisen sielukkaan musiikin konkari Maarit Hurmerinta yhtyeineen.

Tänä vuonna tapahtuman painopiste on naisvokalisteissa ja puhaltimissa, sillä kesäkuun viimeisen viikonlopun ulkoilmakonsertin tähtinä loistavat Maarit Hurmerinta ja nuori jazzlaulaja Aili Ikonen.

Laulaja Aili Ikonen ja jazztrio Herd vievät kuulijat matkalle jazziskelmän nostalgiselle maaperälle.

Laulaja Aili Ikonen ja jazztrio Herd vievät kuulijat matkalle jazziskelmän nostalgiselle maaperälle.

Sunnuntain kirkkokonserteissa vuoron saavat Sibelius-Akatemian pasuunakvartetti Sibabones sekä Jukka Perkon Avara-yhtye.. Yhtyeen kauniisiin virsisovituksiin oman kuulaan lisänsä tuo trumpetillaan sävyjen mestari Verneri Pohjola.

Jukka Perkon Avara-yhtye on koskettanut tuoreilla virsisovituksillaan tuhansia kuulijoita ympäri Suomen.

Jukka Perkon Avara-yhtye on koskettanut tuoreilla virsisovituksillaan tuhansia kuulijoita ympäri Suomen.

Avara-yhtyeen toisena solistina Savitaipaleella kuullaan nuorta trumpettimestari Verneri Pohjolaa.

Avara-yhtyeen toisena solistina Savitaipaleella kuullaan nuorta trumpettimestari Verneri Pohjolaa.

Perjantain avajaiskonsertissa Kartanohotelli Olkkolan Hovissa pääsevät ääneen nuoret lahjakkuudet, lappeenrantalaissisarukset Janne ja Annika Valkeajoki. He valottavat harmonikan ja sellon avulla Johann Sebastian Bachin musiikin eri puolia – hartautta ja tanssillisuutta.
Myöhemmin illasta avautuvat nuoren savitaipalelaissyntyisen laulaja-lauluntekijä Tiina Korsakoffin pöytälaatikot.

Lauantain piknik-henkisen ulkoilmakonsertin aloittaa Savitaipaleen Hakamäen museoalueella palkittu Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu. Yhtye tarjoaa pienille kuulijoilleen konsertin jälkeen myös ilmaisen musiikkityöpajan.

Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!

Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!

Laulaja Aili Ikonen ja palkittu jazztrio Herd johdattavat yleisön jazziskelmän nostalgiselle maaperälle. Maailmanmusiikkia Hakamäellä tarjoaa puolestaan kymmenhenkinen salsayhtye Tri Cohiba.
Illan päättää kotimaisen soulahtavan rockmusiikin ykkösnimi Maarit Hurmerinta orkestereineen.

Savitaipale Soi kesäkuun viimeisenä viikonloppuna 27.-29.6. Tapahtumasta tarkemmin sen omilla verkkosivuilla.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *