Siirry suoraan sisältöön

Duettoja ja sooloja helteisellä torilla

Helteinen lauantaitori sai osansa Lemin musiikkijuhlista. Dallapé-yhtyeen solisti Juha Hostikka esiintyi pianisti Jukka Nykäsen säestämänä.

Yllätysnumerona hän esitti dueton mezzosopraano Niina Keitelin kanssa: "Tahdon olla sulle hellä".

Yllätysnumerona hän esitti dueton mezzosopraano Niina Keitelin kanssa: ”Tahdon olla sulle hellä”.

Hostikalta ja Nykäseltä kuultiin myös soolokappaleita.

Hanurinsa kanssa esiintyi Matti Pulkki, juhlien lemiläistaiteilija.

Hanurinsa kanssa esiintyi Matti Pulkki, juhlien lemiläistaiteilija.

Taiteellinen johtaja Niina Keitel ja toiminnanjohtaja Sanna Gango pistivät polkaksi.

Taiteellinen johtaja Niina Keitel ja toiminnanjohtaja Sanna Gango pistivät polkaksi.

Sanna Gango sai kukkaser syntymäpäivänsä kunniaksi.

Sanna Gango sai kukkaser syntymäpäivänsä kunniaksi.

30 asteen helle verotti hieman torikansan määrää, mutta sadoissa ilmaiskonsertin kuulijat silti laskettiin.

Iltapäivällä Siina ja Taikaradio viihdyttivät perheiden pienimpiä Jalkosalmessa. Illalla kuullaan vielä Avaraa ja Hannu-Pekka Björkmania kirkossa ja Teemu Viinikainen Trioa Kouvon baarissa.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *