Siirry suoraan sisältöön

Lemillä ei tangokuningas vaihdu

Vaikka Suomi sai viikonloppuna uuden tangokuninkaan, Lemi ei vanhasta luovu.

Kyösti Mäkimattila joukkoineen saapuu taas Jalkosalmelle.

Kyösti Mäkimattila joukkoineen saapuu taas Jalkosalmelle.

Mäkimattilan Varjokuva-yhtye on vakiinnuttanut paikkansa Lemin maataloustuottajien Heinätanssien tahdittajana. Se soitti Jalkosalmella jo silloin, kun Mäkimattila vasta haaveili – jos haaveili – kruunusta.

Viime kesänä järjestävä seura sai tuplapotin, kun tansseissa soittivat sekä Varjokuva että Hovinarrit ja solisteina kuultiin molempia juuri kruunattuja kuninkaallisia – Kyösti Mäkimattilaa ja Heidi Pakarista.

Tuolloin lava oli täynnä, tanssikansaa toista tuhatta. Mutta ei kuninkaalleen jo vuosia uskollinen tanssikansa nytkään jätä Jalkosalmea väliin.

Heinätanssit tannsitaan Jalkosalmessa perjantaina elokuun 1. päivänä. Tanssit alkavat iltakahdeksalta ja jatkuvat aamupuolelle kahteen saakka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *