Siirry suoraan sisältöön

Pikavuoro ajaa ohitse

Uudet linja-autovuorot jättävät ison osan lemiläisistä, ja myös monta kesämökkiläistä pulaan.

Kirkolta pääsee sentään Lappeenrantaan ja takaisin kahdesti päivässä, mutta Kuukanniemestä ei sitäkään vähää. Jos taajamasta jaksaa kävellä valtatien varteen, voi nousta ohi kulkeviin pikavuoroihin. Ja maksaa kalliimman hinnan.

Mutta kun pikavuoropysäkit ovat vain Huttulan ja Kuukanniemen tienhaarojen välillä, jää välille monta kylää, joiden ohi pikavuorot pyyhältävät pysähtymättä. Pikapysäkkejä kun  ei ole, eikä valtatietä myöten Huttulan ja Iitiän välillä aja ainutkaan vakiovuoro.

Kalliiksi käy kaupunkireissu, jos se on taksilla tehtävä.

Lemin Kirjavan kyselyssä yhdeksän kymmenestä vastaajasta pitää paikkakunnan linjaliikennettä riittämättömänä. Kysely alkoi jo keväällä; nyt heinäkuussa tyytymättömien osuus saattaisi olla vieläkin isompi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *