Siirry suoraan sisältöön

Tarinat jäävät elämään

Tänään siunataan haudan lepoon savitaipalelainen maanviljelijä, veteraani ja harrastajakirjailija Pentti Saarimäki (s. 1922). Hänen ”toisenlaiset sotajuttunsa” tulivat aikoinaan tutuiksi Yhteissanomien lukijoille.

Pentti Saarimäki tunnettiin myös pelimannina.

Pentti Saarimäki tunnettiin myös pelimannina.

Yhteissanomiin hän kirjoitti myös muita tarinoita – itse koettuja kaikki. Koko ikänsä Savitaipaleen Hyrkkälässä asunut Saarimäki tunsi kotikylänsä, sen ihmiset ja Savitaipaleen laajemminkin. Hänen panoksensa Hyrkkälän seudun historian kokoamisessa olikin merkittävä.

Erityisesti hän ansioitui sotamuistojensa kirjaajana: hän kirjoitti tapahtumat muististaan kaunistelematta, sankarin mainetta tavoittelematta. Julkaistut tarinat koottiin myös omakustannekirjaksi, mutta kaikkia ei ensimmäiseen kirjaan mahtunut.

Viime vuonna avustin häntä uuden kirjan tekemisessä, se saatiinkin painettua, mutta julkistamistilaisuuteen asti eivät kirjoittajan voimat riittäneet. Teoksessa ”Punaiset ja mustat marjat” hän kertoo muun muassa kutsunnoista ja siitä mikä oli niiden tulos:

”Panssarijääkärin koulutus oli tiukkaa ja sapuska laihaa. Emme onneksi tienneet niitä vaikeuksia, joita oli edessä tulevina vuosina. Oma sotani kesti 3 vuotta 2 kuukautta ja 12 päivää. Siviiliin pääsin marraskuun lopulla 1944. Olin silloin 22-vuotias.”

Uusi kokoelma painottui kuitenkin enemmän aikoihin ennen ja jälkeen sotavuosien. Riipaisevin on tarina hänen oman kotinsa pakkohuutokaupasta 1930-luvulla, niin riipaiseva, että kirjoittaja piti sitä sisällään yli 70 vuotta.

”Niin kipeä asia se on ollut pojalle – minulle – ettei siitä tätä ennen ole kärsinyt puhua”, hän kirjoitti. Ja vielä kirjoittaessaan naamioi ensin itsensä ja loppuun saakka osan muistakin asianosaisista, ettei muistelus vain aiheuta pahaa mieltä kenellekään. Itseään hän ei kirjoituksissaan säästänyt, mutta lähimmäisiään kohtaan hän oli hienovarainen.

Pentti Saarimäen myötä joukostamme poistui hieno mies. Tekstit jäävät elämään.

KAIJA LANKIA

 

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *