Siirry suoraan sisältöön

Ville Rusasta juhlitaan oopperajuhlilla

Lemin musiikkijuhlilla  kolmen viikon päästä esiintyvä baritoni Ville Rusanen on valittu Savonlinnan oopperajuhlien Vuoden taiteilijaksi.

Ville Rusanen Lemin torilla vuoden 2010 musiikkijuhlilla.

Ville Rusanen Lemin torilla vuoden 2010 musiikkijuhlilla.

Rusanen on ensimmäistä kertaa mukana oooperajulilla. Hän esittää Kimmon roolin Aulis Sallisen Kullervo-oopperassa.

– Rusasessa on ainesta Suomen uudeksi ”kansallisbaritoniksi”, luonnehtii oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti oopperajuhlien verkkosivuilla.

Vaikka Ville Rusanen tekeekin debyyttinsä Savonlinnassa, Lemin musiikkijuhlilla hän on tuttu jo ennestään. Ville Rusasta kuultiin kolmessa konsertussa neljä vuotta sitten,

Tänä vuonna Ville Rusanen avaa Lemin musiikkijuhlat yhdessä pianisti Juho Alakärpän kanssa. Avajaiskonsertti Lemin kirkossa torstaina 24.7. on saanut nimen ”Matkamiehen lauluja”.

Savonlinnassa esiintyy myös Lemin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, mezzosopraano Niina Keitel. Hän laulaa Suzukin roolin Giacomo Puzzinin oopperassa Madama Butterfly.

Lemillä Keiteliä kuullaan perjantai-illan 25.7. Madagaskarilta Moskovaan -konsertissa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *