Siirry suoraan sisältöön

Savitaipale maistuu Tanelille ja Charlotalle


Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Monenlaisia paikkakuntia kotimaassa ja maailmalla nähneet Ari ja Kaarina Lindqvist ovat kotiutuneet Savitaipaleelle lopullisesti monen mökkivuoden jälkeen.

Taneliksi ja Charlotaksi valitut Lindqvistit vierailivat Mäntyperällä.

Taneliksi ja Charlotaksi valitut Lindqvistit vierailivat Mäntyperällä.

– Suomi on hyvä maa ja Savitaipale maailman keskus, sanovat, eikä tämä eukko vastaan pane yhtään.

Pariskunta on pujahtanut varsin luontevasti paikkakunnan kulttuurielämään. Huumorintajuinen ja varsin sanavalmis isäntä on oikein järjestelyn ja juontamisen mestari, eikä vaimokaan huonommaksi jää. Savitaipaleen kuorot saivat hänestä mainion johtajan, ja kuvataiteet kuuluvat musiikin ohella harrastuksiin.
Mäntyperän luontopisteen pihamaalla Ari Lindqvist tunnustaa vielä yhden harrastuksen – hän myös metsästää, ja kyyhkyspaistia kovasti odotetaan. Kaiken varalta tunnustuksen jälkeen metsästäjä toteaa luontopisteen emännälle ”vihaa minua, vihaa minua!” iloisen naurun myötä.

Ainakin tätä kirjoitettaessa kyyhkyset vielä kujertavat pihapuissa, joten ihan varmaa ei ole, onko sitä paistia vieläkään saatu.
Savitaipaleen uusi Taneli Ari Lindqvist tuumaa, etteivät ole vielä oikein miettineet miten aikovat tätä kunniatehtävää hoitaa. Olisi kiva, jos olisi jonkinlainen lista siitä, mitä aikaisemmat ovat tehneet, ja mitä heiltä on toivottu. Edustustehtävissä mukana on hänen hiukan vanhempi siskonsa Charlotta (vaimo Kaarina), joka kertoo heidän olevan tavallisia ihmisiä, ja aikovat sellaisina tämän kautensa myös toimia.
Ensi töikseen he aikovat kutsua kunnan ja yritysten edustajia yhteen, jotta voitaisiin miettiä, missä näitä nimikkohenkilöitä voitaisiin hyödyntää. Savitaipaletta ja sen yrityksiä voisi markkinoida myös kunnan ulkopuolelle. Lisäksi olisi mukava saada aikaan vaikkapa nettiin jonkinlaisia opas- tai reittikarttoja matkailijoille, niihin yhdistettäisiin mukavasti tapahtuma, majoitusta, ruokailupaikka ja niin edelleen. Jonkinlaisia kiertoajeluntapaisia ketjuja ja muuta sellaista.

 

Ehkäpä tällaiseen tapahtumaketjuun sopisi sijoittaa esimerkiksi. Mäntyperän kamarinäyttelykin.

, tässä ihaillaan juhlanäyttelyä (kuva) sisällä ukkosen jylistessä ulkona.

Tässä ihaillaan juhlanäyttelyä sisällä ukkosen jylistessä ulkona.

Tom Björklundin näyttely saa lisää aukioloaikaa 16.- 23.8. , jolloin se on auki klo. 14-20 ja elokuun loppuun sitten sopimuksen mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *