Siirry suoraan sisältöön

Kuukanniemi haluaa kuusi luokkaa

Kuukanniemeläisvanhemmat vetoavat esikoulun ja kuusi peruskoululuokkaa käsittävän koulun rakentamisen puolesta. Kuntaan jätettiin torstaina asiaa koskeva adressi.

Koulun tyhjäksi purettu tontti odottaa nyt uudisrakennusta.

Koulun tyhjäksi purettu tontti odottaa nyt uudisrakennusta.

Adressissa on 863 allekirjoitusta. Nimensä laittaneista yli 600 on lemiläisiä eli viidennes Lemin väestöstä. Ensimmäiset allekirjoittajat ovat Salla Mielonen-Pakkanen, Heli Kylliäinen ja Saara Järvenpää.

Allekirjoittaneet vaativat, että Kuukanniemeen rakennetaan esikoulun ja kuusi peruskoululuokkaa käsittävä koulurakennus asianmukaisine käsityö- ja liikuntatiloineen. He toteavat myös ymmärtävänsä, että vaatimus voi johtaa verotuksen kiristämiseen.

”0-6-luokkainen koulu harrastus- ja liikuntatiloineen takaa lapsille parhaan mahdollisen oppimisympäristön, pitää Kuukanniemen elävänä ja houkuttelee kuntaan uusia veronmaksajoa”, adressissa todetaan.

Se jätettiin torstaina kunnanvaltuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Okolle (kok). Torstain Etelä-Saimaan mielipideosastossa Okko kirjoitti esikoulun ja alakoulun käsittävän koulurakennuksen puolesta. Hän perusteli näkemystään kunnan taloudellisella ahdingolla, mikä voi viedä Lemin kriisikunnaksi, jos kallis kuusiluokkainen koulu rakennetaan.

Lemin kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina päättämään talouden tasapainotusohjelmasta. Kunnanhallitus esittää, että investointien yhteissumma ensi vuonna olisi neljä miljoonaa euroa.

Kuusiluokkaisen koulun hinnaksi on arvioitu noin yhdeksän miljoonaa euroa. Uuden koulun on määrä olla koulukäytössä kahden vuoden päästä.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *