Siirry suoraan sisältöön

Savitaipaleen Reumareippaat viritettiin uuteen toimintaan

Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Lappeenrannan Reumayhdistys kävi runsain joukoin ja mainioin tarjoiluin Savitaipaleella herättelemässä Ruususen uneen vaipuneita Reumareippaita.

Kokoustila löytyi terbeyskeskuksen alakerrasta.

Kokoustila löytyi terbeyskeskuksen alakerrasta.

Onhan niitä takavuosien kokoontumisia toki kaivattukin, mutta vetäjästä on ollut pula, ja on edelleenkin. Marja Lavikka kyllä lupasi alustavasti olla kokoavana voimana ja ovien aukojana, mutta kun varsinaisesti tammikuussa ensi kertaa kokoonnutaan, mietitään sitten paremmin tulevaisuutta. Kerhotilaksi Reumareippaille on luvattu alakerran kokoushuone Savitaipaleen terveyskeskuksessa, joten alku- ja loppujumppaakin on tarjolla , portaita kun piisaa.
Alustavasti suunniteltiin myös ohjelmaa. Nyt pitäisi vain saada entiset ja mahdolliset uudetkin jäsenet koolle. Pannaanpa sana kiertämään ja pohditaan mihin rakoseen ne posliinimaalaukset ymnnä muut harrastukset sovitellaan, jotta pääsisimme taas yhdessä vaivojamme valittamaan hersyvän huumorin myötä.

( Kuva kokoushuoneesta)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *